Vaatteet lähtivät vaihtoon – Nooralotta Neziri riehaantui villillä tanssivideolla
Suomi paranteli lauantaina hieman asemiaan yleisurheilun EM-joukkuekilpailuissa Madridissa.
Suomen joukkue on nyt sijalla 14 ja 158,5 pisteessä. Joukkue on kolmanneksi viimeisenä, kun kolme joukkuetta putoaa ensi vuodeksi 1. divisioonasta alempaan divariin. Kreikka on yhden pykälän edellä 10,5 pisteen päässä.
Päivän suomalaishahmo oli Silja Kosonen. Hän oli 73,09 metrin heitolla kakkonen kisassa, jonka voitti Puolan Anita Wlodarczyk 25 senttiä pidemmällä kaarella.
– Vähän jäi ärsyttämään. Ei olisi tarvinnut heittää paljoa paremmin, niin olisi saanut täydet pisteet. Mutta jos jollekin pitää hävitä, niin Anitalle, kommentoi Kosonen Ylen haastattelussa.
Nooralotta Neziri juoksi 100 metrin aitojen kivikovassa A-erässä kuudenneksi ajalla 12,90. Sveitsin Ditaji Kambundji voitti tykittämällä 12,39. Myötätuulta oli kuitenkin 2,2 metriä sekunnissa.
– Juoksu oli tosi huono, se oli aika pomppimista. Olen viime aikoina kokenutkin, että kroppa vaatisi palautumista. Siihen nähden olen yllättynyt, että aika oli noin hyvä. Ehdin jo miettiä matkan aikana, että tämä on ihan hirveää, Neziri sanoi SUL:n tiedotteella.
Neziri urakoi myös naisten pikaviestissä. Hän kilpaili siinä samassa joukkueessa esimerkiksi Emma Tainion kanssa. Joukkue jäi 14:nneksi ajalla 44,48.
Tainio ja Neziri tulevat hyvin juttuun myös ratojen ulkopuolella. Kaksikko ilahdutti näyttävällä tanssivideolla aiemmin lauantaina.
LUE MYÖS
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään

- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon