Yleisurheilun superlupaus lähtee Suomesta – ”Siellä on urheilu turvattu”
Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista taistellaan 7.–10. elokuuta Ratinan stadionilla. Yksi mielenkiintoisista nimistä on Mico Lampinen.
Lampinen taitaa moukarin ja kiekonheiton. Hän panostaa enemmän jälkimmäiseen.
– Kiekko edellä menen, ehkä suhteessa 70/30 moukariin nähden. Kiekon kultaa haen Tampereelta, siihen pitää heittää 65–70-metrinen, Lampinen kertoo SUL:n tiedotteella.
Lampinen lähtee kauden jälkeen opiskelemaan, harjoittelemaan ja kilpailemaan Los Angelesiin Etelä-Kalifornian yliopiston (USC) maineikkaaseen yleisurheilujoukkueeseen.
– Siellä on urheilu turvattu. Pystyy hyvissä olosuhteissa treenaamaan sen neljä vuotta. Siellä on todella hyvää sää, ei tarvitse pressuun paukutella ja onhan se paljon kompaktimpaa kun kaikki treenipaikat ovat lähellä. Se kokonaisuus mahdollistaa kovat tulokset, selvitti Lampinen.
Yliopiston valinnassa painoi se, että yliopiston heittolajien valmentajan Martin Marićin kanssa löytyi heti nopeasti yhteisymmärrys.
– Hänestä tuli sellainen kuva, että hän on valmis tekemään yhteistyötä, eikä ole mitään sellaista, että pitää tehdä just sen tavalla, Lampinen kertoo.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä