Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
Suomalainen estejuoksija Ilona Mononen on mainiossa vireessä. Nainen osoitti sen voittamalla alle 23-vuotiaiden EM-kultaa 3 000 metrin esteissä.
Mononen ilahdutti jo aiemmin kesällä, kun hän voitti kaikki EM-joukkuekilpailujen estejuoksussa. Nainen on nyt jatkanut kauttaan universiadeissa.
Mononen oli mainiossa vedossa perjantain alkuerissä. Hän otti rauhassa ja varmisti paikkansa sunnuntain finaaliin.
Mononen oli eränsä viides ajalla 10.07,94. Tilanteesta tekee mielettömän se, että myös toinen suomalaisjuoksija Alisa Virtanen paineli täsmälleen saman ajan kuin Mononen. Tilanteesta tekee entistä erikoisemman se, että he juoksivat eri erissä. Kyseessä on erittäin epätodennäköinen yhteensattuma.
Mononen selvitti SUL:n tiedotteella taktiikkaansa. Sävelet olivat selvät.
– Suunnitelmana oli säästää niin paljon voimia kuin mahdollista. Bergenin kahdesta perättäisestä juoksusta ei ole niin montaa päivää, joten tässä matkusteluineen oli palauteltavaa. Jos ei niin fyysisesti, mutta henkisesti, Mononen sanoi.
– Se vaikuttaa, miten kroppa on palautunut viime viikonlopusta. Toivon, että finaalissa mennään edes jonkunlaista vauhtia, jos edes 9 ja puolen minuutin vauhtia, että saisi rankingpisteitä Tokion MM-kisoja ajatellen, Mononen toivoi.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”