Asiantuntija täräytti suorat sanat Johanna Duplantisin kyvyistä
Naisten seiväshyppykisa on suuren mielenkiinnon kohteena viikonlopun Ruotsi-ottelussa. Suomen kovassa joukkueessa ovat Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson.
Ruotsin joukkueessa ovat Kajsa Roth, Sara Winberg ja mediahuomion takaava Johanna Duplantis. Armand Duplantisin sisko tekee ensiesiintymisensä Ruotsin naisten joukkueessa.
Ruotsin seiväsjoukkueesta putosi Ellen Olsson. Hän ei niellyt täysin päätöstä, vaan avautui Radiosportille.
– Minusta tämä on epäselvää. Kaksi valittiin, koska he hyppäsivät korkeimmalle viime aikoina, ja kolmas valittiin kauden parhaalla tuloksellaan.
– Olisin hyväksynyt, jos valinta olisi tehty vain kauden parhaiden tulosten perusteella. Silloin Kajsa (Roth), Johanna (Duplantis) ja Sandra (Alvero) olisivat tulleet valituiksi, ja olisin ollut siihen yhtä tyytyväinen. Mutta jos mennään sen mukaan, kuka on hypännyt korkeimmalle tässä kuussa, tuntuisi paljon loogisemmalta, että se olisi minä eikä Johanna. Olisin halunnut, että heti Ruotsin mestaruuskisojen jälkeen olisi sanottu: ne, jotka hyppäävät tässä kuussa korkeimmalle, pääsevät mukaan, vuodatti Olsson.
Duplantis taipui siis Ruotsin mestaruuskisojen neljänneksi. Hän sai kisapaikan kauden parhaansa (439) perusteella. Olssonin kauden paras (427) on selvästi heikompi.
Entinen seivästähti Miro Zalar ymmärsi Olssonin tuskan Radiosportenin haastattelussa. Hän teki kuitenkin selväksi, että Duplantisin taso on vielä tässä vaiheessa kaukana suomalaisista.
– On selvää, että Duplantis tuo enemmän mediahuomiota ja PR:ää. Mutta jos ollaan rehellisiä, en olisi yllättynyt, vaikka Suomi voittaisi tämän, sillä suomalaiset hyppääjät ovat paljon parempia.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!