Kamerat tallensivat: Suomalaistähteä vedätettiin tylysti Ruotsi-ottelussa
Yleisurheilun Ruotsi-ottelu kilpaillaan pääosin lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina päästiin kuitenkin jo alkuun.
Alisa Vainio aloitti väkevästi Suomen naisten urakan. Hän paineli 10 kilometrin katujuoksun voittoon ylivoimaisesti ajalla 32.32.
Vainio ei jättänyt kisassa mitään epäselväksi. Hän johti sadekisaa alusta loppuun.
– Se meni hyvin. Oli vahva olo, sellainen, että pystyisin pistämään vähän enemmän, mutta ei tarvitse. Alamäet rullasi hyvin. Ylämäissä ja mutkissa otin varovaisemmin, Vainio kertaili SUL:n tiedotteessa.
Ruotsin SVT:n lähetyksessä todistettiin nololta näyttänyttä tilannetta, kun Vainio jatkoi juoksemista maalilinjan ylitettyään. SVT:n selostaja hämmästeli itänaapurinsa touhua. Vainio teki selväksi, että häntä vedätettiin.
– Ne kusetti meitä. Kun kysyttiin ennen juoksua, että onko maali ja lähtö samassa paikassa. Sanoivat, että on ja minä ajattelin, että kai sitten on, Vainio hämmästeli.
Muilla suomalaisilla oli vaikeaa kisassa. Liina Winborn ja Cecilia Österblad ottivat jämäsijat viisi ja kuusi.
Miesten kisassa tuli ruotsalaisten kaksoisvoitto. Rintaman rikkoi kolmanneksi ajalla 29.37 yltänyt Mustafe Muuse. Niko Putkinen oli viides ja Hannu Granberg kuudes.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä