Kristiina Mäkelä kertoi MTV:lle uudesta rakkaudestaan
Suomalainen entinen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on viettänyt viimeisen vuoden valokeilan ulkopuolella.
Nyt nainen tekee kuitenkin jälleen paluun suomalaisten elämään. MTV kertoo nimittäin, että Mäkelä on mukana Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun uudella tuotantokaudella.
– Olen ihan vasta äskettäin rakastunut tanssimiseen. Löysin lavatanssit ja lavatanssikurssin ja se on ollut hurjan hauskaa. Tätä ennen en ole koskaan tanssinut, jos nyt pientä jammailua ei lasketa, Mäkelä kertoi MTV:n tiedotteella.
185-senttinen kolmiloikan SE-nainen on kokeneen Sami Heleniuksen tanssipari kisassa. Helenius teki nopeasti vaikutuksen Mäkelään.
– Sami vaikuttaa äärettömän ammattitaitoiselta ja varmasti mulle tosi hyvin sopivalta parilta. Hän on kannustava ja iloinen. Minulla on tapana olla aina miljoona kysymystä, ja jo ensitapaamisella Sami osasi vastata kaikkeen ja vielä enemmän.
Suomen yleisurheilu- ja painimaajoukkueen lihashuoltaja Pentti Niemi oli innoissaan Mäkelän aluevaltauksesta.
– No wau, pitkästä aikaa mun urheilija tanssii tähtien kanssa. Kiva ruveta seuraamaan. Aloittele jo nousemaan päkijälle uudestaan jos olet jo unohtanu käyttää sitä, kommentoi Niemi Instagramissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!