Maastohiihto: Se oli siinä – Suomen hiihtotähti teki kesällä rajun ratkaisun
Suomalainen hiihtoässä Lauri Mannila on päätynyt kovaan ratkaisuun.
Sprinttihiihtoon aiemmin panostanut Mannila kertoo Maastohiihto.comille, että hän siirtyy pitkän matkan hiihtoihin. Hän teki ratkaisun, koska Suomessa on vähän sprinttikisoja.
– Ski Classicsissa tiedän jo keväällä, mitä hiihtoja on tulossa ensi talvena ja pääsen harjoittelemaan niitä varten. Se motivoi ihan eri tavalla kuin sprinttihiihto, jossa kisoja on vähän ja alkukaudesta pitää olla hyvässä kunnossa päästäkseen isompiin kisoihin, sanoi Mannila sivustolle.
Mannila edustaa suomalaista Team Eduxia. Hän oli mukana joukkueen harjoitusleirillä Vuokatissa kesä-heinäkuun vaihteessa.
– Tällä hetkellä koko homma on aika lailla meidän varassamme. On toki ollut tekijöitä aiemmin, pari muutakin tallia, mutta nyt olemme pelkästään me. Piiri on aika pieni, ja Suomessa ei oikein ole pitkän matkan hiihdon kulttuuria. Me yritämme pitää sitä yllä ja myös kehittää sitä eteenpäin, selvitti Mannila.
Mannila on edustanut Suomea useaan otteeseen hiihdon maailmancupissa. Suurimmat uroteot ovatsiis sprintin puolella.
Tästä Maastohiihto.comin juttu.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- 18-vuotias ihme rikkoi rajat – historiallinen juoksu Australiassa
- Alisa Vainiolta jälleen hurja suoritus maratonilla
- Suomalaisuimari loistaa – toinen Suomen ennätys heti perään
- Paha takaisku SM-kisoille – Kerttu Niskanen avaa poisjäännin syyt
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- Suomen MM-kultaa voittanut keihäänheittäjä tekee yllätyspaluun – takana 7 vuoden tauko!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!