Nyt näyttää hyvältä: Suvi Minkkiseltä kova työnäyte
Suomalaiset ampumahiihtäjät ovat leireilleet viime aikoina Etelä-Euroopassa. Nyt he ovat myös kilpailleet tulevissa olympiamaisemissa Italian Anterselvasssa.
Suomalaiset kilpailevat Italian mestaruuskisoissa rulla-ampumahiihdon puolella. Parhaiten pikamatkalla suoriutui nuorten sarjan voittanut Inka Hämäläinen.
Yllättäjä Birgit Schoelzhorn voitti naisten sarjan ennen Hannah Auchentalleria. Kolmanneksi sijoittui 12 sekuntia voittajalle hävinnyt Suvi Minkkinen, joka ampui yhden ohilaukauksen. Fondo Italia kertoo, että leirirasitus näkyi Minkkisen menossa.
Sonja Leinamo oli 25:s. Hän kärsi tutuista ongelmista eli oli hukassa ampumapaikalla. Nainen tykitti kahdella ampumapaikalla yhteensä kuusi ohilaukausta.
Miesten kisan voitti Tommaso Giacomel. Lukas Hofer oli kakkonen ennen Suomen Olli Hiidensaloa. Otto Invenius oli kuudes, Jaakko Ranta 23:s ja tällä kertaa kolme kertaa ohi ampunut Arttu Heikkinen 27:s.
– Olympia-areenalla kisaaminen ennen olympiatalvee tuntuu melko hullulta varsinkin kun tietää että ensimmäistä kertaa on oikeesti mahollisuus kisata siellä kun kaikki menee hyvin. Tänä viikonloppuna kuokitaan Italian mestaruuspippaloissa. Nyt näyttää hyvältä ja toivotaan että talvella vielä vähän paremmalta, kirjoitti Invenius Instagramissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla