Ruotsi-ottelua varjostaa suuri suru-uutinen
Ruotsi-ottelu on käynnissä Tukholmassa. Kyseessä 100-vuotisjuhlatapahtuma.
Ottelu on suurta urheilun juhlaa ja riemua. Isäntämaan valmistautumista on kuitenkin varjostanut valmentajalegenda Kenth Olssonin kuolema.
Pitkän linjan valmentaja kuoli pari viikkoa ennen ottelua. Hän oli kuolleessaan 79-vuotias. Olsson valmensi esimerkiksi komean uran tehnyttä Johan Wissmania.
– Hän on ollut suuri osa elämääni. Kilpailimme yhdessä noin viisitoista vuotta, ja hän on syy kaikkeen siihen, mitä urallani onnistuin saavuttamaan. Olemme olleet yhteydessä sen jälkeenkin, ja hän on ollut läheinen ystävä myös urani jälkeen. Meillä oli vahva side, Wissman sanoi Expressenille.
Olsson valmensi aiemmin myös Julia Henrikssonia. Hän kommentoi ex-luotsinsa kuolemaan Iltalehdelle.
– Nämä ovat olleet vaikeita aikoja minulle. Kenth oli todella tärkeä ihminen minulle ja treenikavereilleni. Hän oli enemmän kuin valmentaja, hän oli osa perhettä, Henriksson sanoi IL:lle.
Henriksson aloitti ottelun komealla tribuutilla valmentajalegendalle. Hän johdatti Ruotsin kolmoisvoittoon 200 metrin juoksussa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Ella Junnila avautuu vaikeasta ajasta – ”maailmaa sai katella sängyn pohjalta”
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä