Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
Suomen naisten hiihtomaajoukkue on saanut tänä kesänä toivottua yhteisharjoittelua. Isoista tähdistä pois on ollut vain Kerttu Niskanen, joka on ulkona maajoukkueesta.
Ruotsin naiset ovat dominoineet naisten hiihto viime vuosina. Maajoukkuessa kuitenkin kuohuu hieman.
Expressen-lehti on nimittäin kertonut, että kolme kovaa nimeä jää pois tulevalta korkeanpaikanleiriltä, joka järjestetään Italiassa. Linn Svahn on pois terveysmurheiden vuoksi. Frida Karlsson ja Ebba Andersson eivät puolestaan halua lähteä Italiaan.
Hiihtomaajoukkue tiedotti, että kolmikko koki, että he haluavat nyt harjoitella omien ohjelmiensa mukaisesti. Maajoukkueen johtaja Anders Byström myönsi, että leirin taso kärsii naisten päätösten vuoksi.
– Se on huono puoli, sillä haluamme aina parhaat mukaan leireille. Mutta tässä vaiheessa se ei ole yhtä tärkeää. Koska edessä on vielä korkean paikan harjoittelua, ei ole samanlaista nainen vastaan nainen -sparrausta, avasi mies Expressenille.
Frida Karlsson harjoittelee Lavazén sijaan omatoimisesti Ranskan Font Romeussa ja Teneriffalla. Ebba Andersson jättää leirin väliin ja osallistuu Ruotsissa pitkän matkan yksityistallin Team Engconin harjoitusleirille.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle