Suomen juoksutähti näki miehen katsomossa – koko totuus valkeni hänelle silmänräpäyksessä
Suomalainen juoksija Camilla Richardsson on ehtinyt saavuttaa unelmiaan uransa aikana. Yksi isoista hetkistä nähtiin viime vuonna Pariisin olympialaisissa.
Richardsson juoksi Pariisissa maratonin. Hän jäi sijalle 64, mutta sai tapahtumasta ikimuistoisia kokemuksia.
Richardsson on nyt fiilistellyt aiheella Voimanaiset-sivustolla. Nainen kertoi, että hän kokee suurta ylpeyttä työstään.
– ”Sinä olet se juoksija, eikö niin? Olen nähnyt sinut televisiossa.” Kuulen tämän kommentin joskus, ja joka kerta se täyttää minut ylpeydellä. Kyllä, minä olen se juoksija, selvitti Richardsson.
Tuo kaikki kristallisoitui Pariisin olympialaisissa, kun hän näki isänsä katsomossa.
– Olin kerran vain pieni tyttö, joka istui television ääressä ja katsoi olympialaisia isäni kanssa, silmät suurina ihmetyksestä. Jo silloin haaveilin siitä, että pääsisin sinne itse jonain päivänä. Ja viime vuonna tuo unelma toteutui, kun isäni istui katsomossa Pariisissa ja kannusti minua olympialaisissa. Se hetki, kun näin hänet katsomossa, oli uskomattoman koskettava unohtumaton muistutus siitä, kuinka pitkälle olen päässyt, kirjoitti Richardsson.
Richardsson ei ole kilpaillut tänä vuonna, eikä hän ole luonnollisesti myöskään lähdössä Tokion MM-kisoihin.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”