Suomen moukarinaiselle nöyryytys Ylen suorassa lähetyksessä – ”Tämä oli farssi”
Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisat saivat suomalaisittain hienon alun, kun perjantaina tuli mitalisadetta.
Aatu Kangasniemi aloitti ottamalla hopeaa kuulantyönnössä. Myöhemmin perjantaina Kangasniemi otti pronssia moukarissa ja Mico Lampinen hopeaa moukarissa.
– Ei olisi tuon paremmin voinut mennä, vaikka yksi kaveri siellä oli selkeästi ylitse muiden. Hän pisti aika hurjaa siivua, kommentoi Lampinen SUL:n tiedotteella Unkarin Ármin Szabadosiin (82,91 metriä) viitaten.
Naisten moukarin karsinnassa Pinja Kärhä kaatui selälleen ensimmäisessä yrityksessään. Hän sai toisella 58,31 metrin kaaren, joka riitti lopulta finaalipaikkaan (11:s).
– Tosi vaikee. Nyt on huomiselle tehty kaikki virheet ja toivottavasti eivät silloin toistu. Ensimmäisessä heitossa kaaduin, ei onneksi sattunut, mutta tulin liian varovaiseksi. Tämä oli farssi, ei tosta voi ainakaan huonommin heittää.
– Pystyn kymmenen metriä parantamaan, kun saan sen heiton vietyä loppuun asti, sanaili Kärhä SUL:n tiedotteella.
Kärhä päivitteli kuulumisiaan myös Instagramissa. ”Karsinta selätetty (kirjaimellisesti) ja huomenna finaali klo 19.05” kirjoitti urheilija kuvatekstiksi. Tsemppiä tuli esimerkiksi SE-naiselta Krista Tervolta.
– Finaali täysin uus kisa ja uudet mahdollisuudet! Tsemppiä superisti! kirjoitti Tervo.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta