Yksi on poissa: Seivästähdeltä shokki-ilmoitus
Kanadan Alysha Newman otti viime vuonna sensaatiomaisen olympiapronssin uudella ennätyksellään 485.
Newmanin tämä kausi on kuitenkin ollut vaikeampi. Hän ylitti hallissa 450 ja ulkoradoilla 448. Nainen ei ole kilpaillut toukokuun jälkeen.
31-vuotias Newman on nyt ilmoittanut, että on tauon paikka. Hän teki kuitenkin selväksi Instagram-päivityksessään, ettei ole lopettamassa uraansa.
– Kun olin pieni tyttö, minulle sanottiin, että minun täytyy valita: olla joko urheilija tai malli/näyttelijä. En ymmärtänyt, miksi en voisi olla molempia. Mutta he sanoivat, etten voisi… ja minä uskoin heitä. En ole enää pieni tyttö.
– Sen uskomattoman kokemuksen jälkeen, jonka sain vuoden 2024 olympialaisissa Pariisissa, minulle on avautunut ovia tavoilla, joita en olisi koskaan osannut kuvitella. En vain urheilijana, vaan myös julkisuuden henkilönä. Olen tavannut tuotantoyhtiöitä, tv-kanavia ja kansainvälisiä brändejä. Olen saanut kutsuja tilaisuuksiin, joista ennen vain haaveilin. Ja olen rakastanut sitä.
– Olen urheilija. Ja tulen aina olemaan. Olen mukana vuoden 2028 olympialaisissa Los Angelesissa – ja tulen sinne täynnä voimaa.
– Mutta ensimmäistä kertaa annan itselleni tilaa ja armoa tavoitella myös muita elinikäisiä unelmiani. Astua hetkeksi pois huippu-urheilun tauottomasta rytmistä ja tarttua niihin mahdollisuuksiin, joista olen aina haaveillut. Tämä ei ole vetäytymistä urheilusta. Tämä on askel kohti suurempaa.
– Vuosien ajan minulle on sanottu, että minun täytyy valita. Ja vuosien ajan olen valinnut urheilun. Ylpeästi. Mutta samalla olen kieltänyt itseltäni osia itsestäni. Nyt valitsen eheän itseni. Valitsen ilon. Valitsen sen, että saan tutkia kaikkia puoliani, selvitti Newman.
Newman on puhuttanut yleisurheilupiireissä. Hänet on tunnettu esimerkiksi Onlyfans-tilistään. Nainen hämmästytti myös Pariisin olympialaisissa heilutettuaan takamustaan kameroille onnistuneen huippuhypyn jälkeen.
LUE MYÖS
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista