Yle: Ikävä väite leviämään Wilma Murrosta – näin SE-nainen kommentoi
Seiväshyppääjä Wilma Murto aloittaa kautensa ensi viikon Motonet GP:ssä. Polvileikkauksessa kesäkuussa ollut Murto ei ole kilpaillut sitten viime vuoden Ruotsi-ottelun.
– Lähden aika avoimin mielin. Lähden sillä mielellä, että tavoitteena on tänä kesänä hypätä Tokion MM-kisoissa, ja sen mukaisia näyttöjä pyrin tässä antamaan. Ihan täydessä iskussa en vielä ole, ja tulen kilpailemaan lyhyellä vauhdilla.
– Tulen kilpailemaan 10 askeleen vauhdilla, millä en ole ikinä kilpaillut. 12 askeleen kisoja minulla on useampia, ja se on ihan tuttua hommaa, mutta 10 askelta on semmoinen uusi juttu. En ihan tarkalleen osaa sanoa millaista tulosta sitä osaa odottaa, Murto avasi SUL:n tiedotteella.
Murron toiminta on herättänyt paljon keskustelua lajipiireissä. Hän reagoi myös noita puheita Ylen haastattelussa. Hän hämmästeli etenkin väitteitä siitä, että tekniikan merkitys on kriittisin asia seiväshypyssä.
– Kun olen puhunut laji-ihmisten ja seiväshyppyvalmentajien kanssa, suurin viesti on ollut, että jos vain olet fyysisesti kunnossa, kyllähän sinä hypätä osaat.
– Fysiikkapuoli on se, mihin tarvitsen tukea, paalutti Murto Ylelle.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin