Amin Asikainen palasi – lohduton totuus selvisi miehelle kesken ottelun

Amin Asikainen palasi lauantaina kehään, kun hän voitti Timo Laineen hajaäänituomiolla Helsingissä järjestetyssä F2F Eventissä.
Asikaisella on ikää jo 49 vuotta. Hänen edellinen ottelunsa on vuodelta 2016. Laine on puolestaan 41-vuotias. Asikainen laittoi tapahtumaa osaltaan pakettiin Instagramissa.
– Lopetin urani 2011 keväällä. Palasin kertaalleen 2016 ja nyt 9 vuoden tauon jälkeen vielä kerran nousu kehään.
– Kiitän heti alkuun F2F Eventille ja Arslan Khataeville mahdollisuudesta olla mukana osana tapahtumaa, selvitti Asikainen.
Asikainen myönsi rehellisesti, että kehässä selvisi myös karuja totuuksia.
– Itse ottelu vastasi ennakko-odotuksia ja oma kuntokin oli viritetty riittävälle tasolle. Täytyy kuitenkin sanoa, että 49v. mittarissa tarkoittaa ainakin minun kohdallani sitä, että ajatus kulkee, mutta kaikkea ei pysty toteuttamaan mikä olisi aikaisemmin onnistunut. Ottelussa oli kuitenkin myös paljon hyvää, kuten nopeus ja jalkaliike. Se riitti tällä kertaa voittoon.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sieltä se tuli: Suomen moukarinainen täräytti kunnon kaaren syyskuun lopussa
- Amin Asikainen palasi – lohduton totuus selvisi miehelle kesken ottelun
- IL: Robert Helenius nyrkkeilyn kohutapahtumassa – lausui selvän viestin yhdelle ottelijalle
- Susanna Saapunki juoksi MM-hopealle – nyt saatiin valitettava tieto
- Kolmiloikkaaja Senni Salminen jakoi intiimejä kuvia
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta taas uusi aluevaltaus
- Pernilla Böckerman löi hynttyyt yhteen hiihtäjän kanssa – kyyti oli kylmää
- Kaisa Mäkäräiseltä hurja näytös eri lajissa – voitti kaikki
- Reetta Hurske sai brutaalin viestin – ”Piikkarit naulaan ja lapsia”
- Paljastus hiihtonaisen rakkauselämästä ällistyttää
- Paljastus: Robert Helenius nappasi tämän naisen
- Suomalainen pikajuoksija lopettaa uransa – ”Se oli siinä”
- Suomalainen keihäänheittäjä paineli Cooperin testin – veti saman tien johtopäätöksensä
- Kaisa Mäkäräiseltä hurja näytös eri lajissa – voitti kaikki
- Kolmiloikkaaja Senni Salminen jakoi intiimejä kuvia
- Reetta Hurske sai brutaalin viestin – ”Piikkarit naulaan ja lapsia”
- Suvi Minkkinen avautui siitä, mitä Kaisa Mäkäräinen teki hänelle maajoukkueessa
- Riitta-Liisa Lassila lähti lenkille Suomen hiihtotähden kanssa – jälki oli rumaa
- Pernilla Böckerman löi hynttyyt yhteen hiihtäjän kanssa – kyyti oli kylmää
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta taas uusi aluevaltaus