Jani Sievinen vertaili Suomea ja Norjaa – löysi valtavan eron yhteiskuntien välillä
Suomalainen uintilegenda Jani Sievinen on ollut viime viikot otsikoissa eronsa vuoksi. Sievinen on aktivoitunut viime aikoina muutenkin sosiaalisessa mediassa.
Entinen ME-mies ja moninkertainen arvokisamitalisti tuntee Suomen lisäksi hyvin myös Norjan. Hänellä on aiemmasta liitostaan lapsia, jotka asuvat vuonomaassa.
Sievinen on nyt jakanut Instagramissa havaintojaan. Hän avasi tuoreessa päivityksessään kokemuksiensa kautta Suomen ja Norjan välisiä eroja.
– Välillä tulee pohdittua Suomen ja Norjan eroavaisuuksia. Vanhin tyttäreni aloitti ilta-ja vkonlopputyöt kahvilassa ollessaan viimeisellä luokalla peruskoulussa. Nyt 17-vuotiaana lukiolaisena neiti otti myös toisen työn uimavalvojana. Kaupungin/kunnan puolesta tuli koulutus. Se eroavaisuus on palkassa ja työn saatavuudessa. Tuntipalkka n 190kr lienee about 16e. Pidän sitä aika hyvänä palkkana tuon ikäiselle. Ilta – ja vkonloppulisät päälle.
– Suurin ero on työllistymisessä. Lähes kaikki hänen ystävänsä käyvät jo töissä. Vauras maa niin on tietenkin helpompi saada töitä. Norja on kallis maa muttei kuitenkaan niin kallis suhteessa noihin aloittelijan tuntipalkkoihin. Ja ennen kaikkea pitää olla kiitollinen, että siellä on luotu heille oikeat arvot suhteessa mm. työntekoon, selvitti Sievinen.
LUE MYÖS
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään