Kamerat tallensivat – Wilma Murron käytös Elina Lampelaa kohtaan ei jätä paljon epäselväksi
Suomen seiväsnaiset jäivät ulos yleisurheilun MM-finaalista. Wilma Murto ei saanut tulosta, Saga Andersson ylitti 425 ja Elina Lampela 445.
Murrolla on takana vaikea kausi. Polvileikkauksessa kesäkuussa ollut SE-nainen kilpaili koko vuonna vain kolme kertaa.
– Tunteiden vuoristorataa tänään. Paras tapa kuvailla miltä tämä päivä tuntui olisi kuin tekisi 1 000 palan palapelin 400 palalla. Jatkan palojeni keräämistä ja niiden kokoamista.
– Tänään oli kotoisa olo radalla. Suuri kiitos kuuluu seiväshyppy-yhteisöllemme. Tunsin itseni niin nähdyksi ja tuetuksi. Tuntui hyvältä olla taas täällä. Tuntuu vielä paremmalta olla takaisin täällä, kirjoitti Murto Instagramissa.
Suomen seiväsnaisista pettyneimmältä vaikutti Lampela, joka oli lähellä korkeuden 460 ylittämistä ja finaalipaikkaa.
– Vire oli ihan hyvä, mutta vähän taisivat hypyt mennä päin. En vain saanut etäisyyksiä kohdalleen.
– Kun siihen 460:een vaihdoin seipään, se eteni yllättävän hyvin verrattuna siihen edelliseen seipääseen, mutta en usko, että se oli mitään. Siinä alkoi juoksukin kulkea paremmin, Lampela arvioi SUL:n tiedotteella.
Murron karsinta oli ohi jo ennen muita suomalaisia. Hän osoitti kuitenkin upeaa henkeä ja meni lohduttamaan pahasti murtunutta Lampelaa, kun tämä nieli pettymystään urakkansa loputtua. Murto avasi omaa tilannettaan myöhemmin Ylelle.
– Kyllä tänään oli vaikka esimerkiksi tämän Japanin reissun paras vire, että koko ajan on tullut sellainen olo, että jokainen päivä on edellistä pikkusen parempi. Kyllä se sitten on ehkä valmistautuminen ja muu. Jos kaikki olisi mennyt putkeen. Olisi ollut vahva valmistautuminen, moitteeton treenikausi ja normaali kisakausi. Sitten esimerkiksi sellainen 10 päivän sairastelu ei välttämättä heilauta paljon, mutta nyt se tuli vähän sellaiseen kohtaan, että jos ne 10 päivää, mitkä on sairastelua, olisi saanut käyttää niin kuin olisi halunnut, niin se olisi voinut tänään näkyä aika paljon. Kyllä se varmaan siihen aika lailla vähän niin kuin suli tämän päivän mahis, harmitteli Murto Ruotsi-ottelun jälkeistä sairastumistaan.
– Mutta koen, että olen tavallaan jokaisessa käänteessä ja myrskyssä tehnyt sen päätöksen, minkä edelleen allekirjoitan ja parhaani mä tein, mutta se ei nyt tänään ollut kauhean paljon, myönsi Murto Ylelle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Käsittämätön vaaratilanne syöksylaskussa – katso tilanne
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Uutispommi: Ilkka Herolan kilpakumppani ja olympiavoittaja lopettaa uransa!