Kamerat tallensivat yleisurheilutähtien intiimin hetken Tokiossa
Yleisurheilun MM-kisoissa on myös joitakin pariskuntia. Yksi sellainen kilpaili 35 kilometrin kävelyssä.
Slovakialaiset Dominik Cerny ja Hanka Burzalova laittoivat nimittäin parastaan samana päivänä. Cerny oli miesten kisan seitsemäs, ja Burzalova ylsi naisissa 12:nneksi.
Kaksikko otti ilon irti upeasta päivästä. Kameramies tallensi kaksikon intiimin suudelman pelipaikalla.
Cerny ja Burzalova eivät ole ennenkään epäröineet esitellä rakkauttaan julkisesti. Cerny kosi kumppaniaan vuonna 2023 MM-kisojen yhteydessä. Kosinta tapahtui, kun Burzalova ylitti maaliviivan.
Lauantaina MM-kisoissa on vuorossa 20 kilometrin kävelyt. Suomalaisista mukana ovat Veli-Matti ”Aku” Partanen ja Jerry Jokinen. Partanen myönsi SUL:n tiedotteella, että takana on vaikeat kuukaudet.
– Toukokuussa tuli kilpailussa pieni repeämä takareiteen, joka vaati kuuden viikon toipumisen. Siitä lähtien olen kuitenkin edennyt nousujohteisesti. Kalevan kisoissa olin jo hyvässä vireessä, ja senkin jälkeen on mennyt hyvin. Kaikki pitäisi olla nyt kunnossa. Tavoitteena on saada koneesta kaikki irti, selvitti Partanen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus