Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
Naisten seiväshyppy on yksi suomalaisittain mielenkiintoisista lajeista Tokion MM-kisoissa. Karsinta on vuorossa maanantaina.
Yksi suurista suosikeista on USA:n Katie Moon. MM- ja olympiakultaa urallaan voittanut Moon on kertonut sosiaalisessa mediassa omista haasteistaan MM-hotellin kanssa.
– Kansainvälinen yleisurheiluliitto kertoi, että ”hyvät uutiset on, että laitamme kaikki maat samaan hotelliin.” Sitten ”Emme ajatelleet asiaa loppuun saakka, joten teidän pitää pakata kassinne, lähteä kello 11 aamulla ja palata takaisin kello 15 päästäksenne uuteen huoneeseen samassa hotellissa kahden päivän välein.”, tilitti Moon, jolta tuli pian huojentava viesti.
– Päivitys: Pakkasin, lähdin huoneesta, jätin huoneavaimeni, odotin ja sitten… he antoivat minulle takaisin saman huoneen, naureskeli Moon Instagram Storiesissa.
Moon ehti myös esiintyä median edessä. Iltalehti tiedusteli Moonilta tämän mielipidettä kilpasiskon Wilma Murrosta. Viesti oli selvä.
– Wilma on upea tyyppi ja hieno persoona, Moon kommentoi.
– Uskomatonta, että kilpailemme taas yhdessä. Nautin siitä. Hienoa, kun hän on täällä. Kiva keskustella ja hengata Wilman kanssa, Moon sanoi IL:lle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiajohtaja hermostui – tiimi joutui tulilinjalle
- Kohuvalmentaja odottaa ratkaisua – Hiihtoliitto jarruttaa
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- Hurjat luvut julki – nämä lajit kiinnostivat eniten suomalaisia
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n