Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
Suomi lähtee täydellä kolmen naisen joukkueella Tokion MM-kisojen naisten seiväskilpailuun. Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson lähtevät metsästämään finaalipaikkaa maanantaina 15. syyskuuta järjestettävässä karsinnassa.
Viime vuonna Suomella oli peräti neljä seiväshyppääjää Rooman EM-kisoissa, sillä Murto pääsi kisoihin hallitsevana mestarina. Tuon neljännen paikan nappasi Silja Andersson.
Hänen tämä kautensa ei kuitenkaan mennyt toivotulla tavalla. Kesäkauden ainoaksi tulokseksi jäi yksi neljän metrin ylitys.
Andersson kertoi heinäkuun alussa, että hänen kautensa on luultavasti paketissa. Nainen paljasti kärsineensä nilkkakivuista. Anderssonilta, joka on Saga Anderssonin sisko, on nyt saatu päivitys hänen kuulumisistaan.
– Minun päiväni: harjoittelua, opiskelua ja kaikkea muuta (minulla on enemmän kiinnostuksen kohteita kuin aikaa), sanaili nainen.
– Odotan innolla syksyä, sillä pääsen takaisin juoksemaan ja hyppimään sekä jatkamaan myös opintojani, päätti seiväsässä.
Tästä Tokion MM-kisan suomalaiset ja esimerkiksi koko ohjelma.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä