Suomalainen pikajuoksija Iiris Törrönen on myös varsin suosittu urheilija sosiaalisessa mediassa. Nainen julkaisee paljon kuva- ja videomateriaalia esimerkiksi Instagramissa.

Törrönen on nyt kertonut tuoreessa päivityksessään kohtaavansa ennakkoluuloja vartalonsa vuoksi.
”Oot yllättävän nopea, vaikka oot lihaksikas”, kertoo nainen kuulevansa.

27-vuotias pikakiituri kertoo hämmästelevänsä tuollaisia heittoja.

– En oikein anteeks vaan pysty ymmärtämään tän yhtälöä… aloitti Törrönen ja listasi omia faktojaan.

– Pikajuoksu on voimalaji ja mitä enemmän sulla on maksimivoimaa, sen kovempaa juokset. (Toki se pitää osata siirtää oikealla harjottelulla sinne itse juoksuun toimivaksi mutta – you got the point). En oo maratoonari, jossa kehon massa on enemmän haitaksi, vaikka kyseessä onkin lihakset. Oon sprintteri.

– Yleensä kun voimaa tulee lisää, tulee myös hiukan massaa sivutuotteena. ( bodaaminen erikseen). Myös pikajuoksussa massan merkitystä ei voi unohtaa, eli sillä on merkitystä, mutta miten sillä on merkitystä: kuinka paljon sun kropassa on voimaa suhteessa sun kehon massaan. Eli rasvamassan osuus ois pienempi ja massa mikä painaa eniten ois lihas, joka on voimaa ja tehoa, jolla juokset lujaa, selvitti Törrönen.

– Mua surettaa tää ajattelu edelleen joillakin ihmisillä, koska nuoret ottaa sen oikeesti tosissaan ja oon itekki ottanu! Samaan aikaan olin monta monta vuotta syömishäiriöinen, avautui nainen.

Törrönen paransi tänä vuonna 100 metrin ennätystään. Monesti varsin itsekriittisiä päivityksiä tehnyt nainen kellotti heinäkuussa ajan 12,38.

Päivitys kokonaan tästä.

LUE MYÖS