Taas palaa verorahoja – Suomen MM-keihästähdet löivät läskiksi
 
										Oliver Helander, Lassi Etelätalo ja Eemil Porvari ovat Suomen keihäsmiehet Tokion MM-kisoissa.
Toni Keräsen piti alun perin matkata Tokioon Porvarin sijaan. Hän joutui kuitenkin leikkaukseen. Keränen on nyt päivitellyt kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.
– Ei menny aivan nappiin loppukesä. Kyynärpää sano yllättäen ittensä irti viimeisissä kisoissa ennen MM-kisoja ja Tokio jää nyt välistä.
– Repeämä olikin aikalailla laajempi kuin aluksi luultiin, mutta homma saatiin jalalle nopeasti ja kyynärpää on leikattu eilen onnistuneesti. Tehtiin kerralla vähän isompi remontti ja näillä osilla pitäis kestää uran loppuun asti.
– Tilanteet muuttuu ja tavotteet samalla eli katseet EM-kesää kohti, päätti Keränen.
Etelätalo ja Helander puolestaan päivittelivät tiistaina kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa. Etelätalo julkaisi yhteiskuvan lentokentältä Instagram Storiesissa. Kuvatekstissä oli kunnon herjaa.
– Taas kerran verorahoilla reissuun! veisteli Etelätalo.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin! -  - Palkinto sisältää: - otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
 
- Palkinto sisältää: 
 
-  
- SS: Suomalainen urheilumies on kuollut
- Luvassa megaottelu? IS:lle yllätyspaljastus Robert Heleniuksesta
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin