UFC-tähti Conor McGregorilta shokki-ilmoitus

UFC:n höyhen- ja kevytsarjan entinen mestari Conor McGregor on viihtynyt viime vuosina kaikkialla muualla paitsi kehässä.
McGregorin edellisestä UFC-ottelusta on jo neljä vuotta, eikä paluuta ole tullut toiveista huolimatta. Irlantilainen on sen sijaan ollut erilaisten kohujen keskellä.
Siviilioikeus totesi viime vuonna McGregorin vastuulliseksi vuonna 2018 tapahtuneesta raiskauksesta ja määräsi hänet maksamaan korvauksia. Hän on sen lisäksi hypännyt mukaan politiikan kommentaattoriksi.
McGregor puhuu mielellään politiikkaa sosiaalisessa mediassa. Nyt hän on tehnyt kunnon hypyn syvään päähän. Mies kertoo nimittäin pyrkivänsä Irlannin presidentiksi.
– Irlannin kansalaiset, todellisen muutoksen aika on nyt! Presidenttinä en allekirjoita yhtäkään lakiesitystä, ennen kuin se on viety ensin takaisin kansan päätettäväksi!
– Jos haluatte nähdä nimeni presidentinvaalien äänestyslipukkeessa, kehotan teitä ottamaan tänään yhteyttä paikallisiin valtuutettuihinne ja pyytämään heitä asettamaan minut ehdolle. Valtuutetut ovat yhteisöjemme selkäranka. He tekevät kovemmin töitä ja saavuttavat enemmän kansan hyväksi kuin parlamentin jäsenet, jotka kerta toisensa jälkeen pettävät tämän maan.
– Jos olet valtuutettu ja tunnet, että ääntäsi ei kuulla, kätesi ovat sidotut ja yhteisösi jää huomiotta, pyydän sinua seisomaan rinnallani. Nimeä minut ehdolle, ja minä annan sinulle alustan ja vallan tulla aidosti kuulluksi. Jos haluat äänestää McGregoria, se alkaa nyt. Soita paikalliselle valtuutetullesi tänään ja vaadi muutosta, paalutti McGregor.
Harva uskoo, että McGregorilla on todellisuudessa minkäänlaista mahdollisuutta nousta Irlannin presidentiksi. Irlannin presidentin poliittinen vaikutusvalta ei myöskään ole kovin merkittävä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”