Wilma Murrosta leviää ikävää vihjailua – Ylelle paljastettiin totuus
Wilma Murto on yksi Suomen yleisurheilun johtotähdistä. Naisen touhu on puhuttanut myös Tokion MM-kisojen yhteydessä.
Murto jäi pihalle seiväshypyn MM-finaalista, kun hän ei saanut aikaan tulosta maanantain karsinnassa. Kyseessä oli EM-kultamitalistin kauden kolmas kilpailu. Hän on ollut sivussa polvivamman vuoksi.
SE-naisen alkuvuosi meni sivu suun mielenterveyteen liittyvien haasteiden vuoksi. Sitä edelsi vaikea kausi 2024, johon mahtui myös loukkaantumisia.
Seiväspiireissä on kuiskittu, että Murron parhaat päivät ovat takana ja että hänestä on tullut ”auringonlaskun himmailija”. Seiväsnaisen taustalla ”mentorin” roolissa oleva Tero Pitkämäki on tyrmännyt nuo puheet Ylelle.
– Se ei kuitenkaan ole oikea mielikuva. Hän teki todella tosissaan ja paneutuneesti töitä, kun palasi keväällä treenaamaan. Wilma ei ole urheilijana millään lailla ”ex”, selvensi Pitkämäki Ylelle.
Pitkämäki on auttanut Murtoa fyysisen puolen suhteen. He ovat tavanneet 3–4 kertaa viime kuukausina. Lisäksi mukana on puheluita ja videoanalyysia. Pitkämäki teki selväksi, että hän ei olisi mukana touhussa, jos Murto olisi lyönyt läskiksi.
– Tuskin olisin näillä taustoilla ja ajankäytön haasteilla mukana, jos huomaisin, että toinen ei yritä kaikkeaan, muistutti maailmanmestari Ylelle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä