Emma Tainion ”keimailevat” ja ”tyrkyttelevät” päivitykset raivostuttavat – nainen antoi nyt palaa
Pikajuoksija Emma Tainio on ottanut tänä vuonna valtavan kehitysloikan. Hän on noussut myös entistä suositummaksi sosiaalisessa mediassa.
Tainio on panostanut merkittävästi urheilu-uraansa. Hän on kuitenkin saanut osansa myös kritiikistä. Hän on nyt halunnut tehdä selväksi, että asenne on kohdillaan harjoittelun suhteen.
– Viime viikonloppuna, kuten niin monena sitäkin aiemmin. Vein itseni lenkkarit jalassa ulos. Harmaaseen, koleaan ja suorastaan vittumaiseen säähän ulos juoksemaan – itseäni ja tavoitteitani varten. Niissä hetkissä sitä miettii, että miksi tätä tekee.
Tainio otti esille sen, että ihmiset eivät näe kaikkea sitä työtä, jonka hän ja monet muut tekevät.
– Samalla mietin, niitä kaikkia kasvottomia kommentoijia ruutujen takana, jotka minulle ja niin monelle muulle ovat kertoneet, kuinka he urheilevat vain tyrkyttääkseen itseään esiin mediaan. Pienissä kilpailuasuissa keimailevat kentällä ja meikkaavat kisoihin kuin missikilpailuihin.
– Älä ikinä epäile jonkun intohimoa ja työmoraalia, kun sinä et tiedä siitä mitään. Kukaan, jonka sydän ei pala rakkaudesta urheiluun, ei kestä tätä. Ei kestä sitä jatkuvaa äärirajoille viemistä ja raastavaa epämukavuuden sietoa. Moni varmasti löytää mieleisempiä tapoja viettää viikonloppuaamua, kuin mäkivedot maitohapot jaloissa. Ja ainiin, oli mulla tuolla metsässäkin irtoripset liimattuna & Estée Lauderin meikkivoiteet naamassa
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet