Järkyttävä paljastus: Frida Karlssonin elämässä ikävä käänne

Frida Karlssonilla on takanaan hieno urheilukausi. Hän valmistautuu tällä hetkellä olympiavuoteen.
Karlssonin yksityiselämässä on kuitenkin tapahtunut valitettavia käänteitä. Keväällä oli nimittäin oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin Karlssonia piinannutta 64-vuotiasta miestä.
Mies oli soittanut Karlssonille yli 200 kertaa ja hakeutunut hänen seuraansa eri paikoissa. Käräjäoikeus totesi miehen ”laittomaan vainoamiseen” ja määräsi hänelle ehdollisen rangaistuksen sekä 40 000 kruunun (3 600 euroa) korvaukset. Tapaus odottaa hovioikeuden käsittelyä.
Karlsson on nyt puhunut asiasta Expressenin haastattelussa.
– Tapaus on luultavasti vaikuttanut minuun enemmän kuin itse edes tajusin, sanoo Karlsson lehdelle.
– Ennen tätä tulin tilanteesta, jossa olin nuori ja hyvin sinisilmäinen ihminen. Kasvoin melko…suojatussa ympäristössä, jos niin voi sanoa. Kotona ei koskaan lukittu autoa tai kotiovea. Naiivi ja sinisilmäinen tyttö pienestä Sollefteåsta, yksinkertaisesti sanottuna.
– Mutta nyt…nyt jokin on ujuttautunut sisään siihen pieneen suojaavaan kuplaani, päivitteli Karlsson.
Karlsson kertoi, että vuosi sitten hän pelästyi joka kerta, kun ovikello soi. Nyt tilanne on helpottanut, vaikka jäljet ovat jääneet.
– Kyllä, koen että alitajuisesti olen ollut todella paljon tämän vaikutuksen alaisena. Haen turvaa monilta ihmisiltä, selvitti Karlsson.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- 16-vuotias suomalaisurheilija ällistyttää maailmalla – ”Nouseva tähti”
- Järkyttävä paljastus: Frida Karlssonin elämässä ikävä käänne
- Suomalaisen yleisurheilun suuri nimi on kuollut
- Jasmi Joensuu esitti muodonmuutoksensa – ihmiset ällistyivät
- Paljastus: Kaisa Mäkäräisen kumppani sai lähteä kaikessa hiljaisuudessa
- Pika-aituri Lotta Haralalta upeaa toimintaa
- Yle: Janne Ahonen teki uuden aluevaltauksen – ällisteli itsekin kutsua
- Voi ei: Suomen hiihtoässältä valitettava tilannepäivitys
- Armand Duplantisin toiminta ällistyttää nyt Ruotsissa
- Krista Tervolta karu paljastus Tokion MM-kisojen tapahtumista
- Suru-uutinen: Mäkiviikon voittaja on kuollut
- Hiihtäjä Anne Kyllönen viihtyi kohumiehen seurassa
- Paljastus: Kaisa Mäkäräisen kumppani sai lähteä kaikessa hiljaisuudessa
- Armand Duplantisin toiminta ällistyttää nyt Ruotsissa
- Krista Tervolta karu paljastus Tokion MM-kisojen tapahtumista
- Voi ei: Suomen hiihtoässältä valitettava tilannepäivitys
- Riitta-Liisa Lassila löysi tämän ihmisen uudelleen – ”Viihdyn hänen kanssaan”
- Toni Nieminen teki ikävän paljastuksen henkilökohtaisesta elämästään
- Yle: Janne Ahonen teki uuden aluevaltauksen – ällisteli itsekin kutsua
- Ronnie O’Sullivan nimesi maailman parhaat snookerpelaajat: ”Aivan omaa luokkaansa”