Krista Tervolta karu paljastus Tokion MM-kisojen tapahtumista
Moukarinheittäjä Krista Tervo taisteli itsensä finaaliin MM-kisoissa. Hän jäi kuitenkin loppukilpailussa ilman tulosta.
Tervo, joka heitti kesällä Suomen ennätyksen, on nyt laittanut kauttaan pakettiin Instagramissa ja yhteistyökumppaninsa Siltarahan blogissa.
– Paljon ehti taas tapahtua kilpailukaudella, eikä vältytty onnen sekä surun kyyneliltä. Kaikessa hienoudessaan ja toisinaan karuudessaan se on sitä mikä tekee urheilusta niin hienoa. Kaikesta huolimatta olen ylpeä tästä kesästä ja olihan se tekeminen kilpailuissa parasta tähän mennessä. Tärkein huomio loppuun – motivaatio on kovempi kuin koskaan ja nälkä kasvaa syödessä. Ensi vuonna mennään sitten vielä kovempaa.
– Toivottavasti luit tänne asti, koska haluaisin seuraavaksi kiittää mun seuraajia eli jokaista teistä. Teidän viestit ja jatkuva tsemppi etenkin vaikeimpina aikoina merkitsevät mulle ihan todella paljon. Lämmin kiitos. Laitetaan loppuun klassinen eli periksi ei anneta, kirjoitti Tervo Instagramissa.
Tervo otti puolestaan blogissaan esille Ruotsi-ottelun jälkeen tulleen sairastumisen ja sen vaikutukset.
– Ruotsi-ottelun jälkeen tulin kipeäksi ja vaikka tuntuikin aluksi siltä, että toivuin taudista yllättävän nopeasti, niin huomasin harmikseni asian olevan toisin. Lähdimme Japaniin hyvissä ajoin ennen kisoja ja pre-camp toteutettiin noin tunnin ajomatkan päässä Tokiosta. Jo alusta asti huomasin harjoittelun olevan vaikeaa ja se otti kovasti hengityselimistöön. Se haittasi suuresti keskittymistä sekä suorituskykyäni. Harjoituksissa yritin parhaani, jotta saisin taas homman kulkemaan, mutta tuntui ettei mikään auttanut.
Tervo myönsi rehellisesti, että hän ajatteli jopa lyödä hanskat tiskiin.
– Lähtö karsintaan oli kauhea, viimeiset harjoitukset olivat kaikki olleet oikeasti todella huonoja ja hermotus oli kadoksissa. Mielessä ehti käydä, että onko mitään järkeä mennä edes yrittämään. Päätin kuitenkin, että kyllä perkele vain menen ja teen sen mitä enempää ei kukaan muukaan voi elämässä tehdä, eli yritän parhaani. Kisassa kaksi verryttelyheittoa sekä kaksi ensimmäistä kisaheittoa epäonnistuivat. Siinä kohtaa nollasin aivan kaiken mielestäni. Siinä kentällä oli tasan tarkkaan minä ja moukari. Teknisesti hyvä heitto, ulos häkistä ja lähes karsintarajaan. Vaikea sanoa miltä se hetki tuntui, oli se melkein maagista, kertasi Tervo tapahtunutta.
LUE MYÖS
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa