Lotta Haralan rakkaalta raju paljastus kaksikon suhteesta – ”Tuntunut, että oma elämä hajoaa käsiin”
Pika-aituri Lotta Harala on noussut kahden viime vuoden aikana Suomen parhaaksi pika-aituriksi.
Harala on ottanut nimiinsä 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen ja onnistunut myös arvokisoissa. Häntä on auttanut valmentajamies Matias Myttynen.
Myttynen on nyt kirjoittanut pitkän päivityksen kaksikon suhteesta ja arvostuksestaan naista kohtaan.
– Päälle päin tää näyttää urheilukuvalta, jossa on valmentaja ja urheilija, kohta juhlimassa mahtavan yhteisen matkan ja työn konkretisoitumista. Mulle meidän tarina kertoo kahdesta ihmisestä, joilla on ehdottomasta rakkaudesta kumpuava halu auttaa toinen toistaan kasvamaan, vapautumaan ja loistamaan. Kaks kanssakulkijaa, joiden ymmärryksen taso kohtaa ja intohimot tukee toisiaan.
– Se, että oot omien haasteiden ja kipukohtien läpi kasvaessa juurtunut niin varmaksi, itseäsi arvostavaks, syvällisen valovoimaiseks ja myötätuntoiseks. Se miten oot aina elänyt kaiken läpi sun arvojen mukasesti, kuten myös se miten rohkeesti oot näyttänyt oman haavoittuneen puolen ja sitä kautta inspiroinut ja koskettanut tuhansia sieluja, on mulle inspiraatio, ihailen sua, aloitti Myttynen.
Pitkän uran jääkiekkoilijana tehnyt Myttynen paljasti samalla, että hänellä on itsellään ollut isoja vaikeuksia, joissa hän on voinut turvautua Haralaan.
– Viime vuodet kaiken sen lisäks oot kulissien takana ollut mulle tuki ja turva kun musta on tuntunut, että oma elämä hajoaa käsiin. Se ainut ihminen, jolle oon osannut näyttää itseni heikoimmillani. Sen tärkeyttä en varmasti täysin edes ymmärrä vielä.
– Kun en oo saanut mistään kiinni, oot kärsivällisesti ollut pitämässä oksennusämpäriä, vaikka välillä on tuntunut ettei mitään edistystä tapahdu, eikä siitä ole mitään merkkejä. Oot ollu vieressä kun mun varjopuolet on tullut esiiin, oot katsonut kun mies opettelee tunteiden kanssa elämistä ja niiden purkautumista. Se, että paljastuu toiselle raaimmillaan ja rumimmillaan on erittäin parantavaa mutta raskasta sille toiselle, en ymmärrä miten oot sen jaksanut. Kiitos siitä.
– Kokonaisen uskomus- ja identiteettijärjestelmän romahtaminen on vieressä oleville absoluuttisen turvaton kokemus, silti et juossut karkuun. Oot hurja nainen. Oot tehnyt hiljaisen sankarin työn, joka ei näy lehdissä, et oo ikinä pyytänyt arvostusta tai kunniaa mistään. Vaikka tietenkin oot kärsinyt. Et oo myöskään pitkään aikaan saanut sitä kohtelua naisena, jota ansaitset. En oo oman lapsellisen tuskailun keskellä nähnyt sua. Tänään mä arvostan sua loputtomiin, ihasteli Myttynen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomen hiihtomiehet laittoivat nyrkit heilumaan Itävallassa
- Lotta Haralan rakkaalta raju paljastus kaksikon suhteesta – ”Tuntunut, että oma elämä hajoaa käsiin”
- Taas mennään: Silja Kosonen täräytti vaivatta hirmukaaren
- Hiihtonainen yllätti fanit bikinikuvallaan
- Kohta kaikki on ohi: Suomen maajoukkuehiihtäjältä lohduton päivitys
- Valtava omaisuus: Suomalainen hiihtotähti tehnyt posketonta tiliä
- SS: Suomalainen urheilumies on kuollut
- Luvassa megaottelu? IS:lle yllätyspaljastus Robert Heleniuksesta
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Valtava omaisuus: Suomalainen hiihtotähti tehnyt posketonta tiliä
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Taas mennään: Silja Kosonen täräytti vaivatta hirmukaaren
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Hiihtonainen yllätti fanit bikinikuvallaan
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka