MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman on ollut tänä vuonna otsikoissa myös henkilökohtaisen elämänsä vuoksi.
Julkisuuteen vuosi nimittäin tieto Arffmanin ja entisen hiihtäjän Anssi Pentsisen erosta. Nainen vahvisti sitten asian sosiaalisessa mediassa.
Arffman on puhunut nyt Me Naisten haastattelussa enemmän siitä, miten ero tapahtui. Aloite tuli aviomieheltä viime joulun jälkeen.
– Ehkä siksi oli niin iso järkytys, että kun palasimme lasten kanssa viime vuonna joululomalta, mieheni ilmoitti haluavansa erota. Tuntui siltä, että tilanne muuttui yhdessä yössä, eikä se tuntunut pelkältä erolta, vaan hylkäämiseltä, selvitti Arffman Me Naisille.
Arffman alkoi käsittelemään heti asiaa ja miettimään käytännön järjestelyjä. Hän lähti helmikuussa töihin hiihdon MM-kisoihin. Kun hän palasi Norjasta, oli Pentsinen muuttanut pois. Arffman myönsi Me Naisille, että alkoi tuossa vaiheessa kokea myös vihan tunteita.
– Siihen asti olin ollut vain tosi rauhallinen. Ja paniikissa – olisin tehnyt mitä vain, että suhde olisi pelastunut. Mutta kaikki kävi niin nopeasti, asian äärelle ei pysähdytty tai mietitty vaihtoehtoja.
LUE MYÖS
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat

- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta