Laura Arffman pihalla Ylen hiihtolähetyksestä – nainen paljasti nyt totuuden
Hiihtokausi alkoi viikonloppuna Vuokatissa Suomen Cupissa. Yle välitti tapahtuman kanavillaan.
Paikalla olivat ainakin selostaja Kimmo Porttila, asiantuntija Kalle Lassila ja toimittajat Joel Holma sekä Petra Manner.
Ylen toimittaja Laura Arffman on ollut myös tuttu näky hiihtolähetyksistä. Hän ei kuitenkaan ollut tällä kertaa mukana.
Arffman on nyt kirjoittanut aiheesta Instagramissa. Hän antoi ymmärtää, ettei tule kiertämään tulevalla kaudella niin paljon hiihtokisoissa.
– En ollut Vuokatin Suomen cupissa mukana viikonloppuna enkä matkusta tällä kertaa sinne enkä tänne. Kuvat tavallaan liittyy asiaan – ja tavallaan ei. Vähän uusia työjuttuja tulossa tähän talveen, selvitti Arffman.
Arffman poseerasi otoksissa näyttävässä mekossa. Päivityksestä voi päätellä, että nainen on roolissa tulevassa Urheilugaalassa.
Arffman selvitti vielä tiistaina Instagramissa, että hän on saanut tänä vuonna uuden pestin.
– Vetää nöyräksi, mutta tekee ennen kaikkea iloiseksi. En koskaan edes ajatellut, että Linnan juhlien selostajan rooli tulisi koskaan omalle kohdalle. Olin todella yllättynyt, kun pyydettiin mukaan. Jännittää paljon, mutta onneksi on osaavia ja asiantuntevia kollegoja ympärillä. (Ja tässä siis syy, miksi kaikki marraskuun hiihdot jäävät tänä vuonna kokonaan väliin.), kertoi Arffman.
Juttua muokattu 4.11. klo 12:23. Lisätty Arffmanin tuore päivitys,
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta