Legenda katsoi Iivo Niskasen menoa – tuomio IS:lle oli selvä
Iivo Niskanen aloitti poikkeuksellisesti kautensa jo Vuokatin Suomen Cupissa marraskuun alussa. Niskanen hoiti Puijon Hiihtoseuran toisen osuuden miesten viestissä.
Niskanen lähti vetämään vapaan toista osuutta hurjaa vauhtia. Hän hiipui toki melkoisesti viimeisellä kolmen kilometrin lenkillä.
Niskanen osoitti silti iskukykynsä. Hän oli joukon nopein myös osuusajoissa.
Kolminkertaisen olympiavoittajan meno kiinnosti luonnollisesti hiihtopiirejä. Häneltä toivotaan neljättä olympiakultaa tulevana talvena. Lajilegenda Harri Kirvesniemi arvioi Niskasen kuntoa Ilta-Sanomille.
– Olettaisin, että hän on jäljessä joissain yksittäisissä asioissa, eikä kokonaisuutena. Varmaan esimerkiksi yläkropan treenistä on jäänyt jotain tekemättä, kun hän ei ole pystynyt niin vahvasti käsillä tekemään. Ne kuukaudet ovat varmaan aika nopeasti tavoitettavissa, kun hän pääsee kunnolla lumiharjoitteluun mukaan ja muutakin treeniä tekemään, Kirvesniemi sanoo.
– Tuon tyyppinen vaiva, että on jos on ongelmia vain sormen kanssa, on paljon pienempi riesa kuin se, jos olisi ollut vaikka kipeänä. Veikkaan kyllä, että Rukan maailmancupin aikaan muut saavat hiihtää aika kovaa, jos haluavat Iivon voittaa, paalutti Kirvesniemi IS:lle.
Kirvesniemi viittasi Niskasen kesällä murtuneeseen peukaloon, josta kuntoutuminen otti aikansa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suvi Minkkinen ampui nollat – ei siltikään riittänyt
- IL: Murhaaja pahoinpiteli miehen Tikkurilassa – ottelee Immun Fight Clubissa
- Donald Trump isännöi Suomen urheilutähtiä – mainitsi Aleksander Barkovin
- Raju purkaus ampumahiihtäjältä: ”Olen raivoissani – hän on täysi idiootti”
- Vuoden urheilija -äänestys oli todella tiukka – näin pisteet jakautuivat
- Vuoden urheilijalta heti kova temppu!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Vuoden urheilijalta heti kova temppu!
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Vuoden urheilija -äänestys oli todella tiukka – näin pisteet jakautuivat
- Raju purkaus ampumahiihtäjältä: ”Olen raivoissani – hän on täysi idiootti”