Romahdus: Mitä Frida Karlssonille on tapahtunut?
Suomen isot tähdet hiihtivät viikonloppuna Rukan Suomen Cupissa. Myös muualla hiihtomaailmassa on kilpailtu. Ruotsin isot nimet olivat tulessa Jällivaarassa.
Trondheimin MM-kisojen hiihtokuningatar Ebba Andersson osoitti olevansa iskussa. Hän voitti sunnuntaina 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan. Jonna Sundling oli toinen ja Moa Ilar kolmas. Andersson voitti lauantaina myös 10 kilometrin perinteisen kisan.
Yksi iso tähti oli kuitenkin pahasti hukassa sunnuntaina. Frida Karlsson oli vasta kymmenes ja hävisi voittajalle minuutin ja 12 sekuntia.
– Oli raskasta, mutta tämä oli vasta kauden avaus, Karlsson kommentoi SVT:lle.
Karlsson arveli, että vaisuuden taustalla oli tuntuman puute ja leiri korkeassa ilmanalassa.
– Lumi on yleensä aluksi raskasta hiihtää. Lisäksi tulin juuri korkealta, ja ennen kuin ehtii sopeutua, olo voi olla erilainen.
– Voi olla, että olen treenannut vähän liikaa ja tarvitsen aikaa pois korkealta sekä lisää lumella hiihtämistä, jotta saan sen minuutin kiinni, selvitti Karlsson.
Ruotsin hiihtomaajoukkueen pomo Anders Byström kommentoi myös Karlssonin virettä luottavaisena.
– En ole lainkaan huolissani, arvioi mies SVT:lle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia