Ylelle karua vihjailua: Suomen hiihtoässän olympiaunelma murskaksi – ura pakettiin?
Hiihtokausi on vasta alussa. Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin vetää jo jonkinlaisia johtopäätöksiä.
Joidenkin peli saattaa olla jo pelattu. Olympiapaikasta haaveillut Miro Karppanen on ollut pahasti hukassa.
Karppanen onnistui viime kauden loppupuolella sensaatiomaisesti. Hän voitti 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan SM-kultaa ja oli 16:s 50 kilometrin perinteisen maailmancupin kisassa Lahdessa.
Karppanen epäonnistui pahasti sunnuntaina 20 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa Rukan Suomen Cupissa. Hän oli 33:s ja hävisi yli kolme minuuttia voittajalle.
Ylen hiihtoasiantuntija Ville Nousiainen antoi sunnuntaina jo tuomionsa. Hän linjasi, että Karppasen peli olympialaisten suhteen on pelattu.
– Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että hän on tippunut pelistä pois… Hän ei näillä näytöillä varmastikaan pääse hiihtämään maailmancupia Rukalla, minkä takia seuraavatkin maailmancupin kisat jäävät väliin. Hän on ikävä kyllä tippunut kelkasta, arvioi Nousiainen Ylelle.
Karppanen on aiemmin kertonut Ylelle, että hän saattaa lopettaa uransa, mikäli tästä kaudesta ei tule onnistunutta.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kiekkohistoriaa Oklahomassa – käsittämätön taso
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Vamma varjosti koko kautta – Ebba Andersson avautuu nyt
- Niklas Anttilan tykitys hämmästytti – “en ollut missään ongelmissa”
- Epäonni iski – Johanna Matintalon kisapäivä peruuntui
- Joel Harkimon jättitapahtuma herättää tunteita: ”Ei se ole tyhmä joka pyytää”
- Unelma-alku mureni täysin – Sami Välimäki romahti Masters-debyytissään
- Shokkiuutinen: Norjalaishiihtäjä on kuollut lumivyöryssä
- Krista Pärmäkoski pudotti uutispommin – uusi aluevaltaus
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Krista Pärmäkoski pudotti uutispommin – uusi aluevaltaus
- Shokkiuutinen: Norjalaishiihtäjä on kuollut lumivyöryssä
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!