Alisa Vainio täräytti mahtiajan – ex-ennätysnainen laukoi rajua tekstiä Ylelle
Alisa Vainio juoksi sunnuntaina upean uuden Pohjoismaiden ja Suomen ennätyksen 2.20.48 Valencian maratonilla.
Vainion huima kellotus on herättänyt paljon keskustelua. Norjalainen Ingrid Kristiansen, jonka 40 vuotta vanhan Pohjoismaiden ennätyksen Vainio rikkoi, puhui suutaan puhtaaksi Ylelle.
Kristiansen onnitteli vuolaasti Vainiota. Hänellä oli kuitenkin tylyä sanottavaa monesta muusta asiasta.
69-vuotias lajilegenda teki selväksi, ettei hän usko maratonjuoksun veridopingvalvonnan toimivuuteen.
– Esimerkiksi Alisa Vainion aika on sellainen, että se on täysin sallituilla keinoilla saavutettavissa. Uskoni riittää siihen saakka, kun tulos alkaa esimerkiksi 2.17:llä. Kun mennään 2.13-2.14-alkuisiin tuloksiin, olen aina hyvin vakuuttunut, että niihin liittyy veridopingia, paalutti Kristiansen Ylelle.
Kristiansenin arvio oli varsin lohduton. Naisen mukaan Vainiolla olisi suuri mahdollisuus, jos vedättäjät saataisiin kiinni.
– Kun toivon, että laajamittaiseen veridopingiin päästäisiin oikeasti kiinni, toivon sitä nimenomaan Alisa Vainion kaltaisten urheilijoiden takia. Hän voisi voittaa maailmanlaajuisissa arvokisoissa ja suurilla kaupunkimaratoneilla, jos veridoping saataisiin kuriin. Ja niin voisivat lukuisat muutkin aivan tavalliset eurooppalaiset tytöt, joille se ei nyt ole realistista, Kristiansen linjasi.
Alisa Vainio onnistui upeasti myös Tokion MM-kisoissa, kun hän sijoittui maratonin viidenneksi.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä