Suvi Minkkinen on voittanut ensimmäistä kertaa urallaan henkilökohtaisen kilpailun maailmancupissa. Minkkinen oli ykkönen Östersundin pikamatkan kilpailussa. Muista suomalaisista Inka Hämäläinen oli 12:s.

Minkkisen hiihtovauhti näytti hyvältä jo normaalimatkan kisassa. Nyt tuli kuitenkin täysosuma myös ammuntapaikalla.

– Tämä on mykistävää, että kausi on lähtenty näin hyvin liikkeelle. Odotus on, että olympiakaudella tehdään helmikuussa tulosta. Nyt saadaan jo alkukaudesta tällaisia tuloksia. Ei voi muuta kuin hattua nostaa naisille, Ylen asiantuntija Ville Kotikumpu fiilisteli selostamossa.

Minkkinen oli kisan jälkeen itsekin ihmeissään Ylen Joel Holman haastattelussa.

– Oliko se täydellinen kilpailu? Oliko hiihto täydellistä ja ampuminen täydellistä? No ampuminen oli täydellistä, kaikki osui, mutta tuntuiko se ampuminen vielä niin, että nyt kaikki rytmi ja kaikki toimii ihan niin kuin pitääkin? tiedusteli Holma.

Minkkinen paljasti, että hän ei kokenut hiihtävänsä erityisen lujaa.

– Kyllä olen sitä mieltä. En ole nähnyt toki mitään aikoja, että joskus se voi huijata se fiiliskin. Mutta kyllä olen sitä mieltä, että se oli täydellinen. Oli ehkä vähän vaikea alusta minulle hiihtää ja se ei tuntunut siltä, että tänään mennään kovaa. Mutta sitten kun kuulin niitä väliaikoja, niin olin niin, että ilmeisesti tänään mennään kuitenkin ihan kovaa.

– Ilmeisesti huolto onnistui tänään aika hyvin? kysyi Holma.

– No kyllä onnistui. Iso kiitos myös heille, että sitä mietin itse asiassa myös matkan varrella. Voi tällaisellakin alustalla sitten hiihtää kovaa, kun huolto onnistuu, hehkutti Minkkinen.

LUE MYÖS