Yksinsoutaja Jari Saario on päättänyt lopettaa valtamerisoudut Etelä-Atlantilla sattuneen vaaratilanteen jälkeen. Saario kertoo asiasta Helsingin Sanomille.

– Uskon, että tämä oli minun viimeinen soutuni, Saario sanoo HS:lle.

Saario pelastettiin viikonloppuna kauppa-alus Cymona Eaglen kyytiin, kun hänen veneensä kajuuttaan pääsi vettä ja veneen akut syttyivät palamaan kesken ylityksen.

Saario joutui odottamaan pelastusta 1,5 vuorokautta läpimärkänä avomerellä. Pelastuksen jälkeen hänen painonsa oli pudonnut 18 kiloa. Matkaa Etelä-Amerikan eteläkärjestä Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin oli takana hieman yli puolet, kun matka keskeytyi lopullisesti.

Saarion mukaan reitti Kap Hornin läheisyydessä oli poikkeuksellisen vaativa. Kylmyys ja jäävuoret yllättivät, eikä veneen vaurioitumisen jälkeen jatkaminen ollut enää mahdollista.

– Kap Horn oli se, minkä halusin itse tehdä. En usko, että ottaisin enää tällaista riskiä. Taloudellisesti on niin paljon kiinni. Kyllä tämä jäi viimeiseksi isommaksi souduksi. Voin Lauttasaaren ympäri soudella, Saario sanoo.

Saarion noin 140 000 euron arvoinen vene jäi Atlantille, eikä siitä ole tiedossa vakuutuskorvausta.

Saario on matkalla Cymona Eaglen kyydissä kohti Kapkaupunkia. Toipuminen jatkuu laivalla, mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät enää sisällä pitkiä avomerisoutuja.

– En lähtisi toista kertaa sitä kärsimystä vetämään. Yksi kerta riittää.

LUE MYÖS: