Ampumahiihtäjä Ukaleq Slettemark puhisee. Hän laukoo suorat sanat ulkopoliittisesta myllerryksestä Tanskan yleisradioyhtiö DR:n jutussa.

– Me kisaamme olympialaisissa Tanskan lipun alla. Se tuntuu tänä vuonna erityiseltä.

Slettemark, 24, on syntynyt 21-vuotiaan Sondre-veljensä tavoin Nuukissa Grönlannissa. Kaksikon odotetaan kilpailevan Milano-Cortinassa ensi kuussa.

Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump havittelee Grönlantia Tanskalta, mikä on lisännyt jännitteitä.

– Meille on tärkeää, että Tanska on turvasatamamme ja että tulemme hyvin toimeen. USA:lle täytyy nyt antaa selvä signaali siitä, ettemme halua olla osa Yhdysvaltoja, Ukaleq Slettemark sanoo DR:lle.

Slettemark lataa kaunistelemattoman mielipiteensä tilanteesta.

– Siitä puhutaan nyt perheessämme paljon. Olen raivoissani Donald Trumpista, hän on täysi idiootti.

– Hänellä ei ole mitään käsitystä Grönlannista, sen kulttuurista tai yhteiskunnasta. Se on pelottavaa, ja nyt täytyy varautua pahimpiin vaihtoehtoihin, ampumahiihtäjä toteaa.

LUE MYÖS: