Yle: Aino-Kaisa Saariselta suora mielipide Johanna Matintalosta
Johanna Matintalo yllätti viime viikonloppuna sekä hiihtoyleisön että itsensä voittamalla perinteisen hiihtotavan 20 kilometrin maailmancup-kilpailun Gomsissa. Kyseessä oli 29-vuotiaan uran ensimmäinen maailmancup-voitto.
– Voitto ei tullut sattumalta, vaan taustalla on vuosien määrätietoinen työ ja kasvu huippu-urheilijaksi, arvioi Ylen asiantuntija, entinen huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen.
– Johannalla on ollut merkkejä paremmasta koko ajan ilmassa. Nyt kun voitto tuli, niin oli se silti pienoinen yllätys, Saarinen myöntää.
Saarisen mukaan Matintalon fyysiset ominaisuudet sopivat erityisen hyvin perinteisen hiihtotavan kilpailuihin. 177-senttinen pituus tuo etua etenkin tasatyönnöissä ja loivissa nousuissa.
– Hän on pitkä ihminen, ja osaa liu’uttaa rennosti suksella. Tuollaiset loivat vuorohiihtonousut ovat hänelle vahvuus. Hän hallitsee kroppansa todella hyvin, Saarinen analysoi.
Matintalon kehitys ei Saarisen mukaan ole tullut nopeasti, vaan vuosien työn tuloksena. Nuorena yleisurheilussa kilpaillut Matintalo on rakentanut hiihtouransa vähitellen.
– Kuitenkin huippu-urheilun sisäistämiseen menee aikaa. Vaikka näet esimerkkejä ympärilläsi, vie pitkään tajuta oikeasti, että mitä tehdä, jotta pääsisi lajin huipulle, Saarinen painottaa.
– Ahaa-elämys tarkoittaa sitä, että urheilija tajuaa, ettei osaa vielä kunnolla mitään. Kaikki pitää osata tehdä paremmin ja viimeisen päälle, tinkimättä.
Merkittävä käänne tapahtui viime keväänä, kun Matintalo alkoi valmentaa itseään Ville Nousiaisen valmennussuhteen päätyttyä.
– Hän on ilmeisesti ottanut vielä enemmän vastuuta omasta tekemisestään ja pohtinut tarkemmin, mitä pitää tehdä päästäkseen seuraavalle tasolle.
Saarinen näkee kehityksessä myös henkisen kasvun. Kilpailutilanteessa vaaditaan kykyä keskittyä olennaiseen.
– Mikään asia ei saa häiritä kilpailussa tekemistä. Vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, mieli ei järkähdä, ja pystyt katsomaan eteenpäin.
Gomsin kilpailussa Matintalo hyödynsi vahvuutensa tekemällä ratkaisun jo nousussa, sillä hän tiedostaa, ettei ole paras loppukirissä.
– Huippukunnossa kykenee reagoimaan kilpailun tapahtumiin välittömästi ja näkemään, milloin oma ratkaisu pitää tehdä.
– Lisäksi kun on hyvässä kunnossa ja kroppa herkillä, osaa myös helpommin aistia mitkä ominaisuudet suksissa ovat kunnossa ja mitä pitää muuttaa.
Ensi viikolla alkavissa olympialaisissa Saarinen näkee Matintalolla realistiset mahdollisuudet mitaleihin.
– Jos Johanna ottaa mitalin olympialaisista, se on todella kova suoritus.
Saarisen mukaan ikä ei rajoita Matintalon mahdollisuuksia.
– Varmasti neljän vuoden päästä Johanna on hyvässä iskussa, ja miksei vaikka kahdeksan vuoden päästä myöskin. Kunhan tekee oikeita asioita ja tykkää siitä, mitä tekee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”