Ilta-Sanomat uutisoi, että entinen rallikuljettaja Harri Rovanperä, 59, sai syytteen veropetoksesta. Tapauksen käsittely alkoi keskiviikkona Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Tapauksen asianomistajana on Verohallinto. Rovanperä itse kutsui IS:lle tilannetta tiistaina puhelimitse ”pikkujutuksi”.

Syyttäjän mukaan Rovanperä jätti vuonna 2022 ilmoittamatta 50 040 euroa tuloistaan ja vältti näin 15 458,11 euron tuloveron. Rovanperä myönsi rikoksen ja selitti sen konsultointipalkkioksi ulkomaan ralleista.

– En ymmärtänyt tätä asiaa ilmoittaa. Siinä on vahinko tapahtunut. Se oli konsultointiapua ulkomailla ralleissa ja muuta ja se meni multa ihan täysin ohi, hän sanoi.

Syyttäjä vaatii Rovanperälle neljän kuukauden vankeusrangaistusta, kun taas Rovanperä pitää sakkorangaistusta kohtuullisena.

Iltalehden mukaan käräjäoikeus tuomitsi Rovanperän 100 päiväsakkoon.

Vuonna 2024 Rovanperä tienasi yhteensä 146 425 euroa verotettavia tuloja, joista 83 101 euroa oli ansiotuloja ja 63 324 euroa pääomatuloja.

Rovanperä ajoi rallin MM-sarjassa vuosina 1993–2006, voitti yhden MM-osakilpailun Ruotsissa 2001 ja sijoittui palkintokorokkeelle 15 kertaa.

Hänen poikansa Kalle Rovanperä on ajanut rallin MM-sarjassa vuodesta 2017 ja voittanut maailmanmestaruuden vuosina 2022 ja 2023. Tällä kaudella Kalle siirtyi formuloihin, tavoitteenaan pitkällä tähtäimellä F1.

LUE MYÖS: