Norjan mäkihyppyjoukkuueen välinevarastoon murtauduttiin viikonloppuna Saksan Willingenissä.

Varastosta vietiin hyppääjien pukuja, laseja, hanskoja ja kypäriä.

Willingenissä hypättiin viimeinen maailmancupin kilpailu ennen Milano-Cortinan olympialaisia. Hyppääjät joutuivat lainaamaan ja kierrättämään varusteita sunnuntain kisassa.

Maanantaina kuitenkin varastoon murtautunut henkilö otti itse yhteyttä Norjan mäkihyppyliittoon

– Eilen tuli puhelu, jonka luulin tulevan kisajärjestäjältä, mutta se olikin etsimämme murtovaras, Norjan mäkihypyn urheilujohtaja Jan-Erik Aalbu kertoi Nettavisen.no -lehdelle tiistaina.

Aalbu kertoo varkaan pyytäneen anteeksi tapahtunutta ja pelkäävänsä nyt tekonsa seuraamuksia. Henkilö kertoi varusteiden olevan yhä hänen hallussaan.

Varusteiden arvosta Aalbu ei osannut sanoa tarkkaan.

– Puhumme varmasti monista, monista tuhansista kruunuista, Aalbu toteaa.

Aalbu toivoo että varas palauttaa hyppääjien varusteet takaisin.

LUE MYÖS: