Milano-Cortinan olympialaiset olivat Iivo Niskaselle lopulta karu pettymys, kun hän sairastui kisojen toisella viikolla.

Hän lähti 50 kilometrin kilpailuun, mutta joutui keskeyttämään noin 15 kilometrin kohdalla. Uransa jatkosta Niskanen ei ole antanut julkisia kommentteja, ja ennen kisoja huhuttiin hänen saattavan lopettaa uransa tähän kauteen.

Suomen hiihtomaajoukkueen valmennukseen kuuluva Jussi Piirainen uskoo kuitenkin, että Niskanen saattaa jatkaa uraansa vielä neljä vuotta eteenpäin.

– Varmasti harmitusta on jäänyt näistä kahdesta viimeisestä vuodesta ja varsinkin tästä olympiapettymyksestä. Se voisi olla vielä virtaa antava juttu, jolla Iivon saisi jatkamaan vielä seuraaviin olympialaisiin asti, Piirainen sanoi Atleetin Lumiukot-ohjelmassa.

Piirainen korostaa, että Niskanen on kilpailuhenkinen ja vihaa häviämistä yli kaiken, mikä saattaa houkutella häntä päättämään uransa onnistumiseen.

– Kyllä mä näkisin, että hänellä on halu päättää se hieno huippu-urheilu-uransa onnistumalla. Ja Lahden MM-kisatkin on tuossa välissä, jotka voisivat kanssa olla sellainen mukava motivaattori jatkamaan. Toivon kovasti, että Iivo olisi vielä mukana vielä neljä vuotta.

34-vuotias Niskanen ei olisi ikähaarukaltaan poikkeuksellinen jatkaja, sillä hänen siskonsa Kerttu Niskanen kilpaili Milano Cortinan kisoissa 37-vuotiaana. Piirainen muistuttaa, että Kerttu näyttää yhä pärjäävän kansainvälisellä tasolla.

– Ei hän silloin 2030 ole vanhempi kuin siskonsa Kerttu on tällä hetkellä. Kyllähän tuo Kerttukin näyttää maailmalla vielä ihan hyvin pärjäävän.

LUE MYÖS: