Maastohiihdon maailmancup-kausi saa päätöksensä Yhdysvaltojen Lake Placidissa, mutta kilpailuviikonloppu ei lähde liikkeelle täysin huolettomissa tunnelmissa. Osa huippuhiihtäjistä suhtautuu matkaan varauksella nykyisen maailmantilanteen vuoksi.

Yhdysvaltojen viimeaikaiset sotilaalliset toimet ja maan sisäinen levottomuus ovat herättäneet epävarmuutta urheilijoiden keskuudessa. Ruotsin tähtihiihtäjä Jonna Sundling ei peitellyt tunteitaan ennen matkaa.

– Lähden sinne ristiriitaisin tuntein, ehdottomasti. Yritän keskittyä siihen tosiasiaan, että menen sinne urheilemaan ja että menemme alueelle, jossa on vähän rauhallisempaa. Mutta en ole mitenkään innoissani, kertoo Sundling SVT:lle.

Samanlaisia ajatuksia jakaa myös maajoukkuetoveri Johanna Hagström, joka kuitenkin luottaa järjestelyihin.

– Maailmantilanne pistää miettimään. Mutta luotan maajoukkueeseemme ja maailmancupin järjestäjiin, joiden mukaan sinne on turvallista mennä.

Kilpailuohjelma Lake Placidissa on tiivis. Perjantaina hiihdetään 10 kilometrin väliaikalähtökilpailut, lauantaina vuorossa ovat sprintit ja sunnuntaina kausi huipentuu 20 kilometrin yhteislähtöihin.

Viikonlopusta tekee erityisen myös se, että yhdysvaltalainen supertähti Jessie Diggins päättää uransa kotiyleisön edessä. Hän on jo varmistanut maailmancupin kokonaiskilpailun voiton, joten Lake Placid toimii hänen uralleen näyttävänä päätöspisteenä.

LUE MYÖS: