Ilkka Herola joutui erikoiseen tilanteeseen Lahdessa – video leviää
Ilkka Herola vietti onnistunutta viikonloppua Lahden Salpausselän kisoissa. Suomalainen yhdistetyn tähti nappasi kilpailuista kakkos- ja kolmossijan.
Menestyksekkään kisaviikonlopun lisäksi Herola päätyi myös hieman erikoiseen tilanteeseen ennen yhtä kilpailua. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa suomalaisen matka keskeytyy yllättäen.
Videolla Herola on juoksemassa, kun apulaiskilpailunjohtajan liiviin pukeutunut henkilö pysäyttää hänet hetkeksi. Lyhyen keskustelun jälkeen suomalainen pääsee jatkamaan matkaansa.
Videon kuvateksti on kirjoitettu humoristiseen sävyyn.
– Kun kuulen ”ilmaista ruokaa” ja minun juoksuni pitää keskeyttää, sanailtiin kuvatekstissä.
Julkaisusta ei kuitenkaan selviä, miksi Herola pysäytettiin juuri sillä hetkellä. Video keräsi nopeasti runsaasti huvittuneita reaktioita sosiaalisessa mediassa.
Yhdistetyn maailmancup-kausi huipentuu sunnuntaina Norjan Holmenkollenilla, jossa kilpaillaan kauden viimeinen kilpailu.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paluu edessä F1-sarjaan? – Kohutallipäällikkö avasi suunsa
- Täysi romahdus SM-kisoissa – suomalaisjuoksija huolissaan kunnostaan
- Järkyttävä tragedia: Norjalainen maastohiihtäjä on kuollut 26-vuotiaana
- Maratonin haamuraja murskaksi – tämä mies teki historiaa
- UFC-pomo keskellä ampumavälikohtausta – ”Nautin joka hetkestä”
- Ruotsi jää taakse – seiväshypyn kuningas suuntaa uuteen elämään
- IL: Somekaos johti hätäpuheluun – Nooralotta Neziri paljastaa nolon mokansa
- Therese Johaug palasi – murskasi kilpakumppanit vain kuukausia synnytyksen jälkeen
- Joukkotappelu! NHL-ottelussa täysi kaaos
- Max Verstappen avautui yllättävässä paikassa – ”Jos saisin muuttaa yhden asian”
- Ruotsi jää taakse – seiväshypyn kuningas suuntaa uuteen elämään
- Therese Johaug palasi – murskasi kilpakumppanit vain kuukausia synnytyksen jälkeen
- Täysi romahdus SM-kisoissa – suomalaisjuoksija huolissaan kunnostaan
- Järkyttävä tragedia: Norjalainen maastohiihtäjä on kuollut 26-vuotiaana
- Joukkotappelu! NHL-ottelussa täysi kaaos
- Norjan hiihtotähti jatkaa uraansa – julkaisi hulvattoman videon
- Vuoden 2028 yleisurheilun EM-kisojen kisaisäntä selvillä – ensimmäistä kertaa historiassa
- Alisa Vainio: yllätyskäänne!
- Maratonin haamuraja murskaksi – tämä mies teki historiaa
- Paluu edessä F1-sarjaan? – Kohutallipäällikkö avasi suunsa