Sveitsiläisen alppihiihtäjän Jasmina Suterin kausi ei noussut otsikoihin kilpailutulosten ansiosta, mutta yksi yllättävä tapahtuma teki siitä puheenaiheen.

30-vuotias Suter sijoittui tällä kaudella kahdesti maailmancupissa 20 parhaan joukkoon, mutta kauden ratkaiseva hetki tapahtui ennen Andorran kilpailuja täysin yllättävässä paikassa.

– Pieni tilannepäivitys. Lehmä potkaisi minua päähän ennen Andorran kisoja (tämä ei ole vitsi). Yritin silti päästä maailmancupin finaaleihin, mutta se ei valitettavasti onnistunut.

– Pääni tarvitsee hetken toipuakseen, joten pidän nyt pienen tauon, Suter kirjoitti Instagramissa.

Sveitsiläislehti Blickin mukaan Suter oli auttamassa vanhempiensa maatilalla, kun lehmä potkaisi häntä kasvoihin. Tapaus pakotti hänet keskeyttämään kauden loppuosan.

Suter ei halunnut kommentoida tapahtunutta tarkemmin medialle.

Vaikka hänen uransa aikuisten sarjassa ei ole tuonut suuria läpimurtoja, häneltä löytyy merkittävä saavutus nuoruusvuosilta. Suter voitti nuorten MM-kultaa suurpujottelussa vuonna 2016.

Tämä kausi jää kuitenkin mieleen ennen kaikkea poikkeuksellisesta tilanteesta, joka tuli täysin lajin ulkopuolelta.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: