Golfpiste raportoi paikan päältä, kun Sami Välimäki otti ensiaskeleensa uransa ensimmäisessä Masters Tournament -viikossa legendaarisella Augusta National Golf Clublla.

Vaikka suomalainen saapui kisapaikalle vasta myöhään sunnuntai-iltana Texasista, vire näytti heti terävältä. Välimäki oli kentällä jo aamulla ja aloitti valmistautumisen range- ja lähipeliharjoitteilla valmentajansa Liam Jamesin kanssa.

Harjoituskierroksella vastaan tuli kuitenkin yllättävä tilanne.

Välimäki käytti etuysin ajan lyöntianalysaattoria, mutta sai kymppitiillä kuulla, ettei laite ole sallittu kilpailun sääntöjen mukaan.

– Oli aika erikoinen juttu. Kukaan ei sanonut mitään aiemmin, Välimäki ihmetteli kierroksen jälkeen.

Augusta Nationalin kenttä teki muutenkin vaikutuksen.

– Griinien ympäristöt ovat todella vaikeita. Lähestymiset pitää lyödä oikeisiin paikkoihin, hän totesi.

Suomalainen kiersi koko kentän saadakseen kokonaiskuvan, ja aikaa kului erityisesti viheriöiden lukemiseen. Myös kuuluisa Amen Corner jäi mieleen.

Ensikosketus Mastersiin ei kuitenkaan saanut Välimäkeä hullaantumaan liikaa.

– Tuntuu, että muut ovat olleet tästä enemmän innoissaan kuin minä. Mutta hienoa on päästä kokemaan tämäkin, hän sanoi.

Viikon ohjelmassa on vielä lisää harjoituskierroksia sekä perinteinen par 3 -kilpailu, jossa Välimäki saa caddiekseen oman isänsä.

LUE MYÖS: