Kaukalopalloliigan sarjakärjessä olevan RB-Oulun pelaajavalmentaja Olli Holopainen jäähdyttelee omaa pelaajauraansa, mutta on edelleen todella kovassa iskussa.

Holopainen, 30, on valmentanut RB-Oulua viime elokuusta asti. Vielä viime kaudella hänet valittiin SM-sarjan vuoden pelaajaksi valmentajien ja pelaajien välisessä äänestyksessä, ja hän oli samalla kaudella myös liigan playoffien pistepörssin ykkösnimi.

Täksi kaudeksi Holopainen päätti kuitenkin keskittyä pelaamisen ohella myös valmennukseen.

– Päätin jo viime kaudella, että edellinen kausi olisi myös viimeinen kausi, mutta päätin nyt sitten vielä jatkaa tämän kauden ja ihan hyvin tuntuu vieläkin kulkevan, Holopainen kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.

Ensimmäistä vuottaan valmentajan tehtävissä toimivalla Holopaisella on tulevaisuuden varalle suurempiakin tavoitteita. Hän haluaa jatkossa toimia jääkiekkovalmentajana.

– Sitten kun omat pelihommat loppuu, niin jääkiekkovalmentajan hommia olisi tarkoitus alkaa tekemään. Lähinnä siksi kiinnosti nuo valmennushommat sitten nyt. Ihan mukavaa on kyllä ollut.

Vaikka Holopainen pelaakin omien sanojensa mukaan viimeistä kauttaan kaukalopallon SM-sarjassa, pelit sujuvat mainiosti. RB-Oulun pistetykki on ehditty tällä kaudella jo valita kuukauden pelaajaksi lokakuussa.

– En tiedä mikä homma siinä on. Viimeiset 2,5 vuotta on mennyt ihan lentokeleinä koko ajan. Omasta mielestäni en ole sarjan parhaita pelimiehiä, Holopainen sanoo vaatimattomana.