Maajoukkueen passari Mikko Esko Turkkiin – ”Tuntuu onnenpotkulta”

Lentopalloliiton tiedotteen mukaan maajoukkueen passari Mikko Esko siirtyi turkkilaiseen Halkbank Ankaraan.
Huippuseura pelasi viime kaudella Mestarien liigan hopeaa. Kaksi edellistä kautta 36-vuotias passari pelasi Gubernia Nizhni Novgorodin paidassa.
Eskon uutena valmentajana toimii entinen italialainen tähtipelaaja Lorenzo Bernardi, apunaan Suomen maajoukkueestakin tuttu apuvalmentaja Nicola Giolito.
Halkbank lähtee jahtaamaan Mestarien liigan voittoa kovien nimien kera. Esko pääsee jakamaan passeja muun muassa tuoreelle puolalaiselle maailmanmestarille Michail Kubiakille, kuubalaiselle Osmany Juantorenalle sekä Bulgarian maajoukkuehakkuri Tsvetan Sokoloville.
– Tuntuu onnenpotkulta, kun pääsin näin kovaan porukkaan tässä vaiheessa vuotta. Oma motivaatio nousi taas pilviin, Esko iloitsee.
Turkin liigan ulkomaalaiskiintiön takia Esko keskittyy luultavasti pelaamaan pääosin Mestarien liigaa. Eskoa järjestely ei hetkauta, päinvastoin.
– Ei haittaa tippaakaan, vaikka pelaisin pelkästään Mestarien liigassa. Silloin pystyn keskittymään niihin peleihin entistä paremmin, Esko kertoi.
Viimeksi Esko pelasi Mestarien liigassa 2003-2005 belgialaisen Noliko Maasekin riveissä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Kamerat tallensivat rivon näyn – näin suomalaishiihtäjä kommentoi Rukalla
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana
- Suorassa lähetyksessä ladattiin käsittämätön väite Janne Ahosesta
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Kerttu Niskasen romahti – karu herätys todellisuuteen: ”Tulevaisuus näyttää synkältä”
- Sami Jauhojärvi käänsi takkinsa Suomen hiihtotähden suhteen, haukkui tämän miehen pystyyn: ”Hyytyi täysin”
- Johannes Kläbo täysin hukassa – veti nopeasti johtopäätöksensä Suomessa
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla