Henrik Dettmann vastuuvalmentajaksi olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimittänyt Henrik Dettmannin palloilulajien vastuuvalmentajaksi ja Antti Paanasen urheiluakatemiaohjelman valmennuspäälliköksi. Dettmann jatkaa edelleen myös Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana.
Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski kertoo, että uudet rekrytoinnit vahvistavat vuoropuhelua ja tiedonvaihtoa eri lajien välillä ja johtavat osaamisen kasvuun suomalaisessa urheilussa.
– Paananen on huippu-urheilussa kannuksensa ansainnut rautainen sisältöosaaja, joka on ollut aikanaan mukana Huippu-urheilun muutostyöryhmässä rakentamassa akatemiaohjelman kokonaisuutta, joten hän on erinomainen vahvistus akatemiaohjelmalle.
– Dettmann puolestaan on ollut vahvasti mukana joukkuepelien yhteisen menestyssuunnitelman rakentamisessa ja voittanut siinä prosessissa eri tahojen luottamuksen puolelleen. Hän on ykköshenkilö viemään joukkuepelien yhteistyötä eteenpäin osana Huippu-urheiluyksikön toimintaa. On myös erittäin hienoa, että Henkka pystyy jatkamaan maajoukkuevalmentajana ja yhdistämään näin kaksi roolia, jotka koituvat sekä koripallon että joukkuepelien eduksi ja hyödyttävät myös koko suomalaista urheilua.
Valittujen henkilöiden taustat:
Henrik Dettmann (s. 1958) on aiemmin toiminut Koripalloliiton valmennuksen johtajana ja Suomen maajoukkueen päävalmentajana sekä useissa muissa merkittävissä valmennustehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Hänet on valittu vuoden valmentajaksi Suomessa vuosina 2002 ja 2013 ja vuoden koripallovalmentajaksi Saksassa vuonna 2002.
Huippu-urheiluyksikön joukkuepelien vastuuvalmentajana hän toimii joukkuepelien verkostojohtajana ja kehittää joukkuepelien valmentajien osaamista kolmella yhteisesti sovitulla painopistealueella, jotka ovat peli, urheilullisuus ja valmennusosaaminen.
Antti Paananen (s. 1969) on aiemmin toiminut Lentopalloliiton valmennuspäällikkönä ja Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajana sekä lukuisissa muissa valmennustehtävissä. Lisäksi hän toimi Huippu-urheilun muutostyöryhmän jäsenenä vuosina 2011-2012. Hänet on valittu vuoden lentopallovalmentajaksi Suomessa vuosina 2000 ja 2002.
Urheiluakatemiaohjelman valmennuspäällikkönä Paananen toimii kiinteässä yhteistyössä urheiluakatemioiden valmennusvastaavien kanssa ja vastaa valmentajayhteisöjen syntymisestä ja niiden rikastavan toimintatavan kehittymisestä ohjelman painopisteiden mukaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan