Neljä suomalaista vauhdissa Euroopan lentopallosarjoissa
Kuva: Juha Tamminen
Konstantin Shumov pääsi avaamaan kautensa kentällä, kun miestä tarvittiin Italian liigan kolmannen kierroksen ottelussa hallitsevan mestarin avuksi.
Shumovin joukkue Treia (entinen Macerata) löi toki helpohkosti Padovan 3-0 (25-15, 25-18, 25-22). Shumov pelasi koko pelin tehden viisi pistettä: kaksi torjunnalla, kaksi hyökkäyksellä ja yhden ässäsyötöllä.
– Puolentoista viikon kova treeni alla, kun nyt käynnistyi melkoinen peliruuhka. Pitkä pelaamattomuus näkyi omissa otteissa, mutta oikeitakin asioita tuli tehtyä. Paljon on vielä töitä täyteen kuntoon pääsemiseksi, Shumov analysoi.
Mikko Esko sai jo toiseen Turkin liigan peliin perättäin komennon kentälle. Tällä kertaa edelleen vatsalihastaan parantelevan Osmany Juantorenan (Kuuba) lisäksi poissa ulkolaispelaajista oli kotonaan Bulgariassa iloista perhetapahtumaa eli kaksospoikien syntymää todistamassa ollut hakkuri Tsvetan Sokolov.
Myös maailmanmestari Marcin Modzdonek pääsi ensimmäisen kerran pukemaan Halkbankin paidan.
– Väkinäinen 3-1 (22-25, 25-14, 25-17, 25-19)-voitto Sahinbeysta oli tuloksena. Meidän turkkilainen yleispelaaja pelasi hakkurina. Itse pelasin koko pelin, Esko kertoi Ankarasta.
Halkbank jakaa kärkipaikan kolmen kierroksen jälkeen toisen täyden pistepotin joukkueen Arkasin kanssa. Hurrikaani-Loimaan tuleva Challenge Cupin vastustaja Galatasaray on neljäntenä voitettuaan Geclikin vieraissa 0-3.
Mikko Oivasen Radom hävisi kotonaan tiukan taistelun jälkeen Puolan kenttiä viime vuosina hallineelle Belchatowille 2-3 (17-25, 25-23, 25-22, 18-25, 9-15).
Pistemenetys oli Belchatowin ensimmäinen tämän kauden sarjassa. Joukkueessa pelaavat mm. MM-kisojen superähti Mariusz Wlazly, Facundo Conte, Michal Winiarski, Nicolas Marechal ja Nicolas Uriarte.
Tiikereiden CEV Cupin vastustaja Kedzierzyn-Kozle voitti omassa pelissään Bedzinin 3-0 ja on yllttäen vasta kymmenennellä tilalla liigassa kahdella voitolla seitsemästä pelistä.
Belchatow jatkaa seitsemän kierroksen jälkeen liigan kärjessä 20 pisteellä. Oivasen joukkue on kuudentena voitettuaan kolme peliä ja kerättyään 11 pistettä.
Eemi Tervaportti oli huilivuorossa, kun Roeselare otti kauden neljännen 3-0-voittonsa. Nyt kaatui helposti Waremme saaden vain 13, 13 ja 17 pistettä erää kohden.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Nokia-areena räjähti täysin – suomalaislupaus murskasi UFC-veteraanin
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Stagala otti turpaan Ice Cagessa – ”Näkeehän sen naamastakin”
- Joni Mäen elämä muuttui täysin – julkaisi koskettavan päivityksen
- Iivo Niskasen jättisiirron taustalta paljastui karu syy – “Perusraha puuttui kokonaan”
- Suomen moukarilupaus räväytti USA:ssa – hurja viimeinen heitto nosti palkintopallille
- Teuvo Teräväisen kommentti herättää rajua kritiikkiä – nyt tuli kova kuitti
- Saga Vanninen tekee paluun – valmentajalta kova arvio suomalaistähden iskusta
- Draamaa poluilla – Kaisa Mäkäräinen sähläsi huollossa ja menetti voiton
- Alisa Vainio juoksi taas lähes Suomen ennätyksen – sitten tipahti paljastus, joka lupaa kylmää kyytiä
- Hiihtomaailmassa jättikohu – Norja vaatii FIS-pomolle lähtöä