SUL nimesi ensi vuoden sopimusurheilijat – Jukka Keskisalon ura jatkuu?
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Urheiluliitto on nimennyt 43 sopimusurheilijaa vuodelle 2015.
Urheilijat tullaan jaottelemaan Team Finland – ja EM -ryhmiin marraskuun aikana. Marraskuussa voidaan valita myös lisää sopimusurheilijoita. Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen avaa valintakriteerejä blogissaan.
Team Finland–ryhmään valitaan urheilijat, jotka ovat riisutussa (3 urheilijaa/ maa) maailman tilastossa 30 joukossa ja samalla 10 joukossa Euroopan tilastossa. Urheilija voidaan jättää valitsematta toistuvien heikkojen arvokilpailusuoritusten perusteella.
EM-ryhmään valitaan kaikki yleisen sarjan urheilijat, jotka ovat 30. joukossa riisutussa Euroopan tilastossa. Lisäksi sinne valitaan kaikki 22- ja 19-sarjan urheilijat, jotka ovat omien sarjojensa Euroopan tilaston 10 joukossa.
Sopimusurheilijoiden joukossa on myös Jukka Keskisalon nimi. Tämä enteilee sitä, että vuoden 2006 EM-voittaja on jatkamassa uraansa.
Sopimusurheilijat 2015
Listaus on urheilijoiden sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä
Aidanpää Ida, aitajuoksu
Bogdanoff Matilda, aitajuoksu
Eriksson Sandra, kestävyysjuoksu
Etelätalo Lassi, keihäs
Halmela Arttu, pituus
Hirvonen Katri, kiekko
Hukka Minttu, kestävyysjuoksu
Hurske Reetta, aitajuoksu
Kanervo Jussi, aitajuoksu
Kangas Arttu kuula
Keskisalo Jukka, kestävyysjuoksu
Kettunen Oona, kestävyysjuoksu
Kinnunen Jarkko, kilpakävely
Korpela Merja, moukari
Kämäräinen Sanna, kiekko
Lahtinen Waltteri, moukari
Latvala Hanna-Maari, pikajuoksu
Lehto Jesse, moukari
Mannio Ari, keihäs
Mäkelä Kristiina, kolmiloikka
Mörö Oskari, aitajuoksu
Neziri Nooralotta, aitajuoksu
Nikkanen Minna, seiväs
Partanen Veli-Matti, kilpakävely
Pitkämäki Tero, keihäs
Pulli Kristian, pituus/kolmiloikka
Rantala Eetu, pikajuoksu
Richardsson Camilla, kestävyysjuoksu
Ruuskanen Antti, keihäs
Saarikoski Juho, moukari
Samuelsson Samuli, pikajuoksu
Savola Elmo, moniottelut
Seppänen Tuomas, moukari
Sipponen Salla, kiekko
Sirviö Toni, keihäs
Sormunen Oona, keihäs
Söderberg David, moukari
Tammentie Aleksi, kolmiloikka
Tuuri Heta, korkeus
Ukonmaanaho Janne, kestävyysjuoksu
Uusimäki Hilla, aitajuoksu
Wecksten Tomas, seiväs
Viita Jussi, korkeus
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset